Profile
Blog
Photos
Videos
Aika on kulunut taas nopeasti, kun ei ole tullut blogiakaan kirjoiteltua.. Viikot tuntuu menevän melko samalla kaavalla: on koulua, erilaisia tehtäviä jne. Välillä ehtii käydä kaupoilla tai hieronnassa. Kokkauskurssilla on kokeltu tehdä pari jälkkäriä, mutta kukaan ei erityisemmin syttynyt niistä. Curryt on taaskin aivan ihania sekä itse tehtyinä että ravintolassa. Yhtenä iltana käytiin Katalla asti syömässä ruotsalaisessa paikassa, oli törkeen hyviä lihapullia ja perunamuussia! Samalla pistäydyttiin karkkikaupassa, josta sai irtiksiä ja jopa dumleja. Nam!
Toissa perjantaina oli meidän tuparit/pool partyt ja porukkaa ilmaantu ihan mukavasti. Lauantaina kateltiin vähän kouluhommia ja sunnuntaina käytiin Patongilla shoppailemassa. Löysin laukun ja sandaalit. Jounilla hajosi sekä puhelin että kamera, joten niitäkin yritettiin katsella.
Viime viikonloppuna oli tarkoitus käydä Krabilla, mutta aikatauluongelmien takia jäätiin kotiin. Täällä on ollut myös tulvia (ei ihan meillä asti) ja kuulimme että ainakin joitain teitä oli suljettu. Perjantaina oli thaikielestä kirjallinen ja suullinen koe. Iltapäivän vielä koulussa istuttuani oli kiva rentoutua kauneussalongissa tyttöjen kanssa mani- ja pedikyyrissä. Sen jälkeen käytiin testaamassa first class -movie. Oli ihan hintansa arvoinen: snackseja (leipiä, leivoksia, hedelmiä), juoma, iso kippo popcornia, kahdenistuttava sohva jonka voi säätää lähes makuuasentoon sekä peitto. Itse leffakin oli ihan hyvä ja hauska toimintakomedia. Lauantaina menimme Karonille pelailemaan (itse tuomaroin) beachia sekä katsomaan kun maailman parhaat naiset pelaavat. Illalla oli vuorossa saunomista höyrysaunassa ja välillä vilvoittelua jacuzzissa. Sunnuntaille olimme varanneet snorklausreissun. Lähdimme aamulla speedboatilla kohti Rayan saarta. Kävimme katselemassa todella kirkkaissa vesissä kaloja ja koralleja. Sen jälkeen vaihdoimme rantaa ja meidät kuljetettiin peräkärryllä syömään lounasta. Sitten oli vuorossa vapaata oleilua ehkä valkoisimmalla hiekkarannalla mitä tällä reissulla vielä on tullut vastaan. Pitkästä aikaa aurinko paistoi lähes pilvettömältä taivaalta ja monilla punoitti posket (osalla muutkin paikat) reissun jälkeen.
Viikon alku oli aika koulupainotteinen. Saatiin uusi ryhmätyö ja väännettiin eilen, vapaapäivänä, pääasiassa sitä. Tänäänkin oli koko päivä tunteja ja pitäisi tehdä kaikki mahdollinen valmiiksi ennenkun huomenna lähdetään reissuun 12 päiväksi. Meillä lähtee huomenillalla lento Chiang Maihin ja ollaan siellä viikonloppu. Sit Koh Taolle suorittamaan sukelluskurssia. Seuraavana viikonloppuna ois tarkotus käydä tsekaamassa full moon partyt Koh Phanganilla. Alkaakin olla jo loman tarpeessa koulusta..
-Laura
- comments