"All travel has its advantages. If the passenger visits better countries, he may learn to improve his own. And if fortune carries him to worse, he may learn to enjoy it."

- Samuel Johnson

Siem Reap tuntui paljon kivemmalta paikalta porukassa. Yövyimme Sim Reap Hostellissa, koska siellä oli uima-allas ja monipuolinen aamiainen. Aasian hinnoissa ajateltuna 6-sängyn huoneisto oli kuitenkin aika kallis, 6$ yöltä. Minusta oli tullut uber-pihi yöpymisten suhteen, koska se oli asia, josta olin valmis tinkimään, kovasti. Hostellissa en viettänyt juurikaan aikaa eikä sisätiloissa ollutta uima-allasta tullut käytettyä. Hostelli oli kuitenkin siisti, kerrossängyt todella mukavat ja jokaisella oli oma iso lukittava kaappi. Hostellissa yöpyneet muut reppureissaajat vaikuttivat myös todella mukavilta.

Kävimme yhdessä syömässä perjantai-iltana Night Marketiin läheisyydessä. Muu porukka oli löytänyt hyvän pizzapaikan edellisenä viikonloppuna ja he halusivat ehdottomasti mennä sinne. Söin Khmer-pizzan, jossa oli sitruunaruohoa, kanaa ja muita kambodzalaisia mausteita. Se oli yllättävän hyvää. Myöhemmin menimme tarkistamaan Pub Streetin tarjonnan, johon kuului Temple Bar ja Angkor What. Paikoissa pyöri lähinnä muita turisteja mutta innostuimme tanssimaan aamuyöhön. Etenkin meidän poikavahvistuksemme hallitsi tanssilattiaa suvereenisti koko yön :D

Seuraavana päivänä lähdin kahdeksitoista neljän tunnin kokkauskurssille Siem Reapin ulkopuolelle. Kurssilla oli vain neljä osallistujaa, minun lisäkseni yks poika Singaporesta sekä keski-ikäinen pariskunta Washingtonista. Ennen kurssin alkua vierailimme läheisessä kylässä, jossa oppaamme esitteli meille paikallisia yrttejä. Useimpia yrttejä käytettiin sekä ruonlaitossa että rohtoina. Kokkasimme kolmen ruokalajin aterian alusta loppuun. Ateriaan kuului kambodzalaisen curryn valmistus kanasta, tuoreet kevätkääryleet (mun nykyinen suosikkiruoka!) sekä jonkinlainen räiskälettä muistuttanut jälkiruoka. Kaikki tehtiin alusta asti itse, käsin. Curryyn joutui pilkkomaan paljon yrttejä, todella hienoksi, järkyttävän isolla leikkuuveitsellä. Olin hieman hermostunut veitsen nähtyni, koska olen saanut suurta vahinkoa aikaiseksi itselleni paljon pienemmilläkin välineillä. Kaikki meni onneksi nappiin ja kaikki sormet olivat tallella vielä pilkkomisen jälkeenkin. Pilkkomisen jälkeen valmistimme aineksista currytahnan. Eniten odotin kuitenkin tuoreiden kevätkääryleiden tekemistä, koska ne ovat suosikkini. Niiden valmistaminen oli yllättävän helppoa, koska ainekset käärittiin valmiisiin riisipaperimuotteihin. Paljon helpompaa kuin esim. sushin valmistus. Viimeisenä paistoimme pieniä räiskälettä muistuttavia lättyjä, jotka kierrettiin lämpiminä rullalle, jolloin ne muistuttivat aukeavaa kukkaa. Taikinassa oli kananmunaa, sokeria, jauhoja ja sesaminsiemeniä ja ne syödään kuulemma usein jäätelön kera. Lopuksi meille oli katettu ateriointivälineet ihanan idylliseen katokseen, keskelle lampea. Kaikki ruoka oli ihan järjettömän hyvää vaikka olin tehnyt kaiken itse.

Seuraavan aamuna lähdimme neljän porukassa käymään Kelluvissa Kylissä, joita sijaitsee kolme Siem Reapin lähellä, Tonlé Sap järven läheisyydessä. Valitsimme kauimmaisen kylän, Kampong Phlukin, koska toiset vapaaehtoiset suosittelivat sitä ja se ei ole niin paha turistirysä kuin suosituin kylä, Chong Kneas. Paikalle ajoi tuk-tukilla noin puolisen tuntia ja matka oli todella kuoppainen. Meille sattui hauska ja hyvin englantia puhunut kuski, joka kysyi kaikkien nimet ja kotimaat ennen lähtöä. Ilmeisesti minä olin ainoa, jonka nimen hän lopulta muisti. Yhdessä vaiheessa ajoimme nimittäin isoon kuoppaan ja pomppasimme kaikki ilmaan kiljahtaen. Kuskimme kysyi heti huolestuneena: "Maria, are you OK??". Paikalle päästyämme vene kuskeineen kuljetti meidät itse paikan päälle, koska nimensä mukaisesti kylät kelluvat vedessä. Näin siis sadekausina mutta nyt, kuivana kautena, suurin osa taloista oli kuivalla maalla, korkeiden tolppien varassa. Talot sijaitsivat parhaimmillaan ainakin 10 metriä maan pinnasta, joten joen pinnan täytyy nousta todella korkealle sadekausina. Kylässä oli kouluja sekä temppeli ja paikalliset näyttivät elävän pääasiassa kalastuksella. Reitin lopuksi pääsimme kanoottiajelulle läpi kelluvien mangrovemetsien. Kanoottiin otettiin kaksi turistia kerrallaan, joten minä ja saksalalainen Ralph olimme samassa kanootissa. Soutajamme oli nainen, jonka pieni tytär oli kyydissä koko matkan. Tyttö, n. 2-vuotias, istui veneen kokassa äitinsä vieressä ja näytti lopen kyllästyneeltä meihin. Meidän mielestä tyttö oli kertakaikkisen suloinen ilmestys, kuin pieni, ihastuttava maskotti. Vilkutimme ja hymyilimme hänelle koko matkan ja Ralph otti enemmän kuvia tytöstä kuin metsistä. Tyttö sen sijaan ei hymyillyt meille kertaakaan ja häntä tilanne ei näyttänyt huvittavan lainkaan. Hänen ilmeensä kertoi: "Voi luoja, taas näitä omituisia länsimaalaisia turisteja, jotka haluaa kuvata mua koko ajan. EI VOIS VÄHEMPÄÄ KIINNOSTAA!! EN HYMYILE IDIOOTIT!!".

Kanoottiretken päätteeksi meille tarjottiin mahdollisuus syödä lounasta kelluvassa ravintolassa. Olimme juuri syöneet aamiaisen, joten kieltäydyimme. Ilmeisesti kuskimme oli kuitenkin luottanut lounastaukoon. Kun astuimme takaisin veneeseen, hän ajoi veneen kauas ulapalle ja sammutti moottorin. Tämän jälkeen hän meni veneen peräkannelle ja asettui makuulle, sanomatta meille sanaakaan. Oletimme hänen menneen siestalle ja ihmettelimme, että mitenköhän kauan hänen taukonsa on tarkoitus kestää.. Meillä oli onneksi jonkin verran retkieväitä mukana, joten kun tytöt menivät etukannelle ottamaan aurinkoa, minä ja Ralph pysyimme veneen katoksen alla eväitä syöden. Puolen tunnin päästä kuskimme oli valmis lähtemään takaisin päin. Suosittelen Kelluvissa kylissä vierailua. Elämä siellä on hyvin erilaista kaupunkiin verrattuna, vaatimatonta ja yksinkertaista.

Sunnuntai-iltapäivästä suuntasimme taksilla takaisin Samraongiin kylään. Osa porukasta oli pois, koska viisi vapaaehtoista lähti kotimatkalle. Maanantaina aloittaisin opettamaan englantia koululaisille eikä kukaan ollut antanut minulle mitään ohjeistusta hommaan. Olin kuullut vain, että työskentelisin belgialaisen Philippén parina. Philippé oli vapaaehtoisista vanhin, 42-vuotias perheenisä. Philippé oli opettanut jo useamman viikon, joten luotin siihen, että häneltä saisin opastusta…