Ulan Bator

Ristoa elämä koetteli jälleen lujempaa kuin muita. Hänen edessään matkustava henkilö oli laskenut penkkinsä lähes täyteen makuuasentoon tehden melkein olemattomasta jalkatilasta täysin olemattoman. Tästä huomauttaminen ei ollut luonnollisestikaan minkäänlainen vaihtoehto, joten ainoat henkilöt jotka tästä saivat kuulla olivat minä ja Toivo. Rajanylitys kesti yllättävän kauan, mutta sujui ongelmitta. Rajavartijaa tuntui kiinnostavan kovasti muutokseni passikuvassa hymyilevästä viisitoistavuotiaasta mopopojasta parrakkaaksi maantierosvoksi ja potentiaaliseksi uhaksi kotimaan turvallisuudelle. Myös Toivo joutui kokemaan intensiivistä tuijotusta ja kyselyä Riston päästessä kuin koira veräjästä.

Maisemat olivat täysin samanlaiset koko matkan ajan: erämaata, kukkuloita, eläimiä ja huonokuntoisia rakennuksia. Perille saavuttuamme Risto totesi bussimatkan olleen elämänsä hirvein. Poistuttiin asemalta välittömästi lähimpään ravintolaan. Ensimmäistä kertaa jouduimme kokemaan jonkinsorttista väkivallan uhkaa, kun joku jannu vaikutti hyvinkin halukkaalta tirvaisemaan Toivoa nokkaan ilman syytä. Hetkeä myöhemmin joku toinen sälli haistatti meille vitut kadun toiselta puolelta. Tunsimme itsemme heti lämpimästi tervetulleeksi Mongoliaan!

Hostellimme oli kävelymatkan päässä, tai ainakin piti olla. Olkhonin skenaario toistui keskellä yötä Ulan Batorissa väsymyksen ollessa rajua luokkaa. Toisin sanoen jäimme siis taas koditta. Tästä olikin alkava uskomattomien tapahtumaketjujen sarja. Muistettiin yhden suositun hostellin nimi ja pyydettiin taksikuskia viemään meidät sinne. No äijähän vei meidät kalliiseen paikkaan, jolla oli tosin hyvin samankaltainen nimi. Saatiin käyttää mestan wifiä, joten otin viiden eri majapaikan yhteystiedot ylös. Uusi taksi alle ja menoksi. Tämänkertainen suhari oli täysin luokaton tapaus niin kielitaidon, kuin kaupunkituntemuksenkin suhteen. Kiesattiin saatana varmaan tunti, eikä löydetty yhteenkään osoitteeseen. Meikäläisellä halkesi sipuli äijän takia jossain vaiheessa ja käskin häntä jättämään meidät tienreunaan paikassa, jossa oletin yhden hostelleista sijaitsevan. Jätkä kehtasi vielä aluksi ruinata ihan ryöstöhintaa, josta sain tingattua kuitenkin puolet pois. Mikäli rinkkamme eivät olisi olleet lukitussa takaluukussa oltaisiin varmasti otettu juoksut, sen verran miehen kädettömyys vitutti. Eikä tässä vielä kaikki. Paikassa oli ollut aikaisemmin hostelli, mutta osoitteessa toimi nykyään Gobitoursin toimisto, jossa oli yövuorolaisia paraikaa duunissa. Yksi heistä ihmetteli, että mitä helvettiä teemme tähän aikaan täällä. Oltiin ihan maamme myyneitä, mutta onneksi tämä häiskä sääti meille asunnon ja kyydin paikan päälle. Oli jo aamuyö ja paikan pitäjä, nuori tyttö oli rem-unessa, kun saavuimme perille. Päästiin kuitenkin onneksi lopulta nukkumaan pitkän kikkailun jälkeen. Olimme jo henkisesti kerenneet varautua ojamajoitukseen.

Jouduttiin parin päivän jälkeen vaihtaa kotia, johtuen Toivon väkevästä kissa-allergiasta. Uusi paikka oli aivan surkea, mutta saatiin varattua sieltä kolmen päivän touri Gobin autiomaahan. Kerettiin kiertää parissa päivässä hyvin Ulan Batorin nähtävyyksiä, joista päällimmäisenä jäi mieleen Daisan memorial. Puolen tunnin kiipeäminen kukkulalla sijaitsevalle muistomerkille portaita pitkin kävi jo urheilusuorituksesta. Risto haukkoi henkeään kuin ahven kuivalla maalla päästyään ylätasanteelle. Nyppylältä näki mainiosti koko Ulan Batorin, tai mitä nyt ilmansaastepilven läpi suinkin kykeni. UB oli yllättänyt meidät olemalla huomattavasti mielikuviamme modernimpi. Henkilökohtaisissa odotuksissani oli Kathmandun kaltainen tiilihökkelihelvetti, mutta ainut samankaltaisuus kyseisissä kaupungeissa tuntuu olevan ylenpalttinen saastepartikkelien määrä.

Mäeltä paukimme Mongolian BBQ:hun syömään. Ravintolan konsepti ja ruoan taso oli huikeaa luokkaa. Ideana oli lapata haluamansa raaka-aineet kippoihin ja kiikuttaa ne mesulle, joka heitti mätöt valtavalle paistoalustalle ja pyöritteli niitä parin minuutin ajan syömäkuntoon. Vastaavan tyylisen buffetin voisi joku kunnianhimoinen nuori yrittäjyyspäissään Kokkolaan pystyttää. Tämän jälkeen muiden lafkojen olisi syytä ottaa pikaisesti yhteyttä Sukulan Jyrkiin säilyttääkseen edes jonkinlaisen aseman lounasmarkkinoilla.

Vartalomme himoitsivat ruoan jälkeen panimotuotteita, johon saimme apua viereisestä jenkkibaarista. Kuppilan työntekijähän ylipuhui meidät kuitenkin tilaamaan niiden lisäksi kuusi lasillista viinaa. Koko lysti kustansi ainoastaan kaksitoista euroa. Tämähän hymyilytti kolmea muuan pohjoisen pahoinvointivaltion kansalaista, jossa valtaa pitävän kristillisdemokraattisen puolueen puheenjohtaja on säätänyt yksinoikeudella alkoholiveron viiteensataan prosenttiin. Aloitteilla on kuulemma laki, jonka on tarkoitus nostaa edellämainittu prosenttiluku tuhanteen.

Käytiin samaisessa kievarissa vielä seuraavana iltana. Risto pääsi pelaamaan paikallisten jätkien kanssa pöytäfutista ja jostain ihmeen syystä sattui voittajajoukkueeseen. Samaan aikaan eräs ukko tarjosi meille votkaansa, koska tiedosti olevansa siinä kunnossa, että yksikin huikka niin hän ei pääsisi enää eteen eikä taakse. Juttelin jonkun nuoren maatilanomistajan kanssa, jolla oli omien puheidensa mukaan lähes kaksisataa elikkoa. Hän oli myös kova Formula 1 -fani ja hehkutti Mika Häkkistä kaikkien aikojen kovimpana rattimiehenä. Valitettavasti jouduimme lopettaa mukavasti alkaneen illan lyhyeen, sillä seuraavana aamuna oli aikainen herätys ja irtautuminen kohti Gobia.