Profile
Blog
Photos
Videos
030909
Big Ben, Millennium Eye, Thames, London Bridge, Towers Of London, Emirates.. Kaikki nahtiin - Lentokoneen ikkunasta. Kolmen tunnin lennon jalkeen laskeuduttiin Heathrow:lle ja sitten olikin jo kiire. Kone puolituntia myohassa ja vaihtoaikaa vain runsas tunti. Asiaa ei auttanut se seikka etta Heathrow on yksi Euroopan laajimmista lentokentista. Terminaalista toiseen siis matkustettiin bussin kanssa! Moukan tuurilla onnistuttiin loytamaan oikea terminaali ja laituri viimetingassa (Boarding oli jo melkein lopetettu). Tassa vaiheessa Memmullekkin alkoi vihdoin selvita minne oikein ollaan matkalla. Viimeinen arvio oli "Auckland" koska lentoyhtionamme toimi Air New Zealand. No se ei mennyt ihan oikein mutta 12. tunnin yon ylitse kestava jatkolento odotti kuitenkin edessa. Onneksi koneessa oli vehkeet viimeisen paalle joten nukkumisen sijaan saattoi valita katselevansa esim. leffoja henkilokohtaiselta screenilta. Lentokoneessa nukkuminenkin on oman kokemuksen perusteella aliarvostettua : Nesteet lahtevat niin hyvin liikkeelle etta "aamulla" (klo 15:45 Suomen aikaa..) kun herattiin koneesta eivat tennarit meinanneet enaa mahtua jalkaan. Koneesta poistuttua lamposeina loi vasten kasvoja (+34C) ja pienta "Jet Lag":ia oli odotettavissa (GMT+8)..
- comments
ilari Kiitos kommenteista! Muka oivaltavaa havainnointia seka takkuilevaa artikulointia jatkossakin nailla sivuilla..