(Tämän login lopussa myös lyhyt teksti aikaisemmasta Quito-käynnistä vajaa viikko aikaisemmin eli tuosta aikaisemmin vain mainitsemastamme ryöstöyrityksestä)

Viimeinen päivä Etelä-Amerikassa alkoi klo 6.30 herätyksellä. Klo 8.30 oppaamme oli määrä noutaa meidät, joten aamiaisen olimme tilanneet klo 8:ksi ja sitä ennen oli tarkoitus suorittaa uloskirjoitus ja maksaa kaikki haciendalla nauttimamme ruoat (aamiainen kuului hintaan) ja juomat. Kahdeksalta talossa oli kuitenkin vielä täysin autiota, mutta kaikki hommat hoituivat kuitenkin sitten 8.40 mennessä.

Lähdimme ajamaan taas kohti etelää ja Quitoa. Liikenne meille oli suhteellisen sujuvaa koska se tapahtui enimmäkseen kaupungista poispäin. Paikallisilla alkoi pitkä viikonloppuloma karnevaalien takia, monet halusivat paeta tätä touhua pois kaupungista. Tosin mekin käännyimme kaupungista luoteen suuntaan, jotta pääsisimme tutustumaan "maailman keskipisteeseen" eli erityisesti rakennettuihin päiväntasaajan turistikohteisiin. Ranskalaiset olivat aikoinaan rakentaneet komeat muistomerkit ja sen ympärille eräänlaisen huvipuistot. Kun mittausmenetelmät myöhemmin paranivat todettiin että ranskalaisten muistomerkit olivat muutaman kymmenen metriä sivussa. Paikalliset olivat rakentaneet oikeaan paikkaan alueen intiaanikulttuuria esittelevät museot ym. Paikalla tehtiin myös demonstraatioita siitä, miten tietyt asiat toimivat eri lailla (esim. veden pyöriminen), kun testi tehdään muutama metri etelämpänä tai pohjoisempana. Kananmunaa me emme saaneet seisomaan itse päiväntasaajalla. Tuolla päiväntasaajahuvipuistossakin kyllä kävimme mm. vähän virkistäytymässä, planetaarioita ym. emme jaksaneet kiertää.

Tämän jälkeen kävimme vielä yhden kraatterin reunalla (Pululahua). Tulivuori on inaktiivinen ja inkat ovat asuttaneet sitä jo satoja vuosia, maa on hyvin hedelmällinen kosteuden takia, nytkin kraaterin sisusta oli osittain kosteiden pilvien peittämä (tulivuoren nimi suomeksi "vesipilvi"). Kasvusto on suojelun kohteena olevaa ja monipuolista mm. orkideoineen ym. Korkeus oli n. 3 km.

Nyt sitten saatoimmekin lähteä kohti keskellä Quiton kaupunkia olevaa lentokenttää. Näimme taas pitkän otoksen paikallisesta kaupunkielämästä turvallisesti auton ikkunoiden läpi. Tässä vaiheessa voinkin kertoa lyhyestä ensitutustumisestamme kaupunkiin lähes viikko sitten, silloin jäi tarkempi blogi kirjoittamatta. Saavuimme silloin lentäen Perusta sunnuntai-iltapäivänä ja saimme sujuvasti hyvin vanhan miehen ajaman taksin hotelliin. Hostelli oli sveitsiläisten omistama hyvää reppumatkailijatasoa; ulkoapäin karu, mutta pieni sisäpiha oli viihtyisä, huone riittävän kokoinen, mutta valitettavan kylmä. Lämpötila Quitossa oli päivällä ilm. 17 astetta, ilta oli sateinen ja viileä. Pääsimme lähtemään kävellen kohti vanhaa kaupunkia vähän liian myöhään, kun piti käydä apteekissakin ostamassa silmätippoja tulehtuneeseen silmään. Kun olimme jo parin korttelin päässä vanhaa kaupunkia, kävi Merja yleisessä WC:ssä, minä aloin kuvata vieressä olevaa puistoa erilaisine patsaineen. WC:n vieressä istui pari kaveria, jotka ilmeisesti näkivät mihin panin videokamerani. Kun olimme kävelleet noin korttelin lisää, kävi kaksi kaveria molemmin puolin minua käsiksi vyölaukkuuni. Ehdin havaita asian sen verran ajoissa, että tartuin voimakkaasti itse kiinni siihen, samalla heittäydyin (tai kaaduin) selälleni reppuni päälle. Tällöin toinen kävi Merjan kimppuun (joka huuteli voimakkaasti perkeleitä) yrittäen myös kiskoa hänen vyölaukkuaan. Pienen kamppailun jälkeen kaverit luovuttivat ja läksivät juoksemaan pakoon, mitään he eivät meiltä saaneet. Kaatumisessa sain pikkuisen haavan sormeeni. Lähdimme kävelemään eteenpäin ja olimme jo yhden historiallisen muistomerkin vierellä, kun viereemme ajoi poliisiauto ja joku paikallinen auto. Tapaus oli nähty ja nämä olivat noutaneet poliisit. Kieliongelmia osittain oli, mutta kovasti he yrittivät kysellä ja olivat huolestuneita tapahtuneesta. Meiltä kysyttiin mihin olimme menossa ja kun viittoilimme suunnan, ehdotettiin että poliisit voisivat viedä meidät ihan vanhan kaupungin keskustaan. Täten pääsimme monien historiallisten rakennusten lähelle. Kun paikalta ei löytynyt avoinna olevaa ruokapaikkaa ja kun alkoi sataakin, otimme taksin majapaikkaamme. Emme jaksaneet enää lähteä uudempaan kaupunginosaan, jossa olisi ollut iltaelämääkin (tosin sielläkään ei pimeällä suositeltu ulkona kävelemistä), joten söimme hostellimme ihan mukavassa ravintolassa sveitsiläisen illallisen.