10.4.2009 Santiago de Chile

Siis noi alekerran bileet onkin jotkut pyjamabileet. Rinkka on pakattu Argentiinaa varten, joten eipä nyt pysty kaivamaan pyjamaa. Ja se taitaisi vaatia myös nopean keikan paikalliselle Stokkalle ja se taas vaatisi kelpo murtomiehen taitoja. Eiköhän se mene hieman hankalaksi ajatellen bileitä, jotka ei edes kiinnosta. Iskeekö tässä vanhuus, kun vaan haluaisi takkatulen äärellä siemailla lasin hyvää viskiä ja kirjoitella muistelmiaan… Ei se nyt ihan noinkaan mene, mutta tässä kirjoittamisessa on jotain selittämätöntä imua, joka hakkaa kyllä nyt mennen tullen nuoren tanskalaisen sielun ensi alkoholikokeilujen seuraamisen hieman liian ahtaassa tilassa, jossa kalsarit tekevät pyjaman virkaa. Ja sitten se on kuitenkin ainoastaan jätkillä niin. Naispuoleiset ovat jostain saaneet jotain pellehermanniasuja, jotka peittävät salatut selkäluomet. Taitaisi olla mulla aika mennä nukkumaan, mutta sen sijaan kirjoittelen hieman surffikokemuksia.

Montanita on hullujen ja rauhaa rakastavien surffihippien, wannabe-tyyppien, lomalaisten ja saksalaisten viiksien kotipesä. Paikka on aika jännittävä yhdistelmä tätä kaikkea, mutta ennen kaikkea kylässä on omintakeinen kiinnostava surffikylän leima. Illalla kylänraitilla heiluvat tuliset poit ja devil sticksit ja baareista huutaa musiikki kovalla. Sivukadulla voi olla täysin rauhallista. Parit seurueet voivat vaihtaa älykkäitä selviä ajatuksia, käydä keskusteluita tai vieressä olevalla rannalla joku saattaa olla tietämättään lapsentekopuuhissa, vaikka piti vaan kuuta katsella. Päivisin kadulta bongataan erikokoisia surffilautoja, hieman taitotason mukaan. Jotkut tuntuvat vaan yksinkertaisesti kävelevän laudan kanssa, koska se vetää tyttöjä puoleensa. Ja surffitaidot ovat keskittyneet lähinnä sähköisten verkkojen erotiikkasivustoille. Ja taitavat kaverit olla myös kovin köyhiä, sillä niin vähän on ruokaa mahaan saatu, että vatsalihaksetkin ovat tulleet näkyville. Toista se on meikäläisellä, jolla elintaso on sentään kunnolla näkyvissä. Ei ole ruuasta ja juomasta tingitty. Summa summarum, Montanita on siis täynnä surffaajia, jonglöörejä, ihmisiä, jotka yrittävät oikeasti opetella surffaamaan ja sitten sekoitus kaikenlaisia matkaajia. Pääasiassa kuitenkin nuorta porukkaa.

Mihin ryhmään meidän pitkä ja pätkä -tiimimme sitten oikein kuului? Siihen, jotka yrittivät opetella surffausta espanjaksi ehkä. Kun todella intensiivinen ja imuuttava Stig Larssonin Tyttö, joka leikki tulella, tuli luettua riippumatossa meren kuohua kuunnellessa, liityin minäkin joukkoon tummaan vaalealla ihollani ja hain lautakaupasta laudan vuokralle. Erittäin mukavan ranskalaistytön, Julian, pitämästä surffiliikkeestä otin oikein parin tunnin kurssin ja kovasti toivon häntä opeksi. No, huomattavasti pienemmillä rintalihaksilla varustettu 150-senttinen paikallinen surffikala saapui paikalle minua valistamaan lainelautailun kimurantteihin, mutta ah niin upeisiin saloihin.

Oli puhetta tuossa lautojen koosta. Ja koolla on väliä. Itse aloittelin sellaisella ladon ovella, että ei siinä paljon tarvinnut tehdä, että laudan alle sai. Tosin eipä se helppo laji kyllä ole. Mutta koitas Tuomas nyt pitää se kirjoitus aisoissa ja mennä yksi asia kerrallaan eteenpäin. Okei okei. No, se smurffiopettaja kyykytti minua siinä rannalla oikein tuelta. Piirsi laudan hiekkaan ja siinä virtuaalisurffasin, nousin ja laskin varmaan kolmenkymmentä kertaa, niin että alkoi sopivasti olemaankin jo voimat lopussa veteen siirryttäessä. Huom. Isompi lauta myös painaa ihan erkisti ja se oli pitänyt kantaa siihen rantaan. Ja jos nyt joku siellä Suomessa besserwisseröi ja elvistelee, niin voi tulla testailemaan sen ison kymmenjalkaisen laudan painoa tai ihan vaikka mun henkilökohtaiseksi lautapojaksi. Palkaksi saa 45 litraa suolavettä keuhkoihin ja laudan päähän rantavedessä, jos tulee liian lähelle.

Ekalla kunnon yrityksellähän sitä sitten noustiin heti laudalle ja fiilis oli loistava. Iso lauta vei kuitenkin voimat nopeasti ja ilmoitin, että jatkan lopun ajan illalla. Illalla sainkin muutamat hyvät vedot rantaan ja merivettä tuli jälkiruuaksi aika vähän. Kovaa ja rankkaa hommaa ja ihan loppu dinnerin jälkimainingeissa. Ei muuta kuin Brisa Marinaan vetämään unta. Oli kyseisessä hostellissa muuten niin hirveä eka huone, että ei olekaan ollut. Ikkuna piti teljetä puukepillä kiinni, vaikka ei olisi mieli tehnyt, sillä huone haisi ummehtuneelta homeelta ja lakanoissa oli varmasti paljon pikkusergeitä ja pikkupabloja. Tyynystä olisi saatu otettua varmasti monenkin sankarin dna-näytteet. Huone vaihdettiinkin heti seuraavana päivänä ja eipä sekään mikään ihmeellinen ollut, mutta terassilla roikkuvat riippumatot ja siitä suoraan alta avautuva meri ja hiekkaranta tekivät paikasta oivallisen. Eipä siellä huoneessa käyty muuta kuin nukkumassa ja muutaman kerran päivässä lyömässä pää liian alhaalla olleeseen vessan verhotankoon.

Kovat jätkät surffaa pienellä laudalla. No, se tarkoittaa kyllä, että taitavat surffaajat tekee niin. Montanitassa oli varmasti kerääntyneenä maailman parhaita surffareita, sillä todella upeita esityksiä nähtiin. Ville niistä oli kuvia laittanutkin aika runsaasti. Mutta, niin nähtiin myös apeita. Eikä oikeastaan meidän esittämänä. Kun joka lajissa pitää olla niitä wannabeetä, jotka eivät tajua mitään mistään. Tuollakin kaveri, jolla oli viimeistä muotia olevat keket estämässä aurinkoa ja luomassa tyyliä, Billabongin kalleimmat shortsit jalassa ja ylpeät vartalon eleet, ei sitten mereen mentyään päässyt edes rannasta pois laudan kanssa. Vaikka oli pieni lauta, mutta sehän siinä sitten olikin. Pienestä ei voi aloittaa. Ja mua ei edes tosi tosi pieni lauta kantaisi, kun löytyy 90 kiloa banaania vatsasta. Tämä kyseinen herra joi varmasti merivettä paljon enemmän päivän aikana kuin olen juonut piimää elämäni aikana. Reteät vartalon eleet olivat myös huuhtoutuneet rantaan, kun sieltä jossain kohtaa kaveri vähin äänin poistui. Mutta seuraavana päivänä kylän raitilla heppu oli taas maailman ainakin top 5:ssa. Just se kuudes kaveri, jonka nimeä ette varmaan yleensä muista, mutta kyllä mää siellä olen. Voi jestas, kun tuollaiset ernot ottaa kaaliin!

No, itse vaihdoin kasin lautaan ja se olikin ihan hyvä, kun piti olla tarkempi tekniikassa ja ei painanut niin paljon. Oli myös helpompi kuljettaa vedessä, mutta luonnollisesti vaikeampi saada rantaan kyytejä. Niitä tuli kuitenkin silloin tällöin ja siitä sai aina virtaa jaksaa yrittää. Koittelin siinä niitä isompia aaltoja pitemmältäkin ja jonkun sain kesytettyä. Vauhti on aika hurjaa isommilla aalloilla, mutta jos menee ketuiksi, niin sitten pistetään kyllä Electroluxin superlinkous käyntiin ja pyöritetään siellä niin, että ei tiedä onko kalsarit päässä vai jalassa. Taisi käydä just niin, kun otin oikein isoa aalto hieman pidemmältä rannasta ja vähän myöhään ja vinossa lähdin melomaan. Ei siinä oikeasti tiedä miten päin on pohjaan nähden, kun ryöpytys alkaa. Yleensä rannan lähellä pienemmissä aalloissa aallolta sitten vaan tippuu, mutta pesukoneeseen joutumisessa on jotain siistiä ja samalla pelottavaa. Aaltojen voima on kova ja merta pitää kyllä kunnioittaa.

Kyllähän se lauta päähänkin osui. Olin just saanut itseni pystyyn ja nautin aallon harjalla olemisesta, niin sitten näen, että yhtäkkiä siihen rantavetään on juossut joku mukula ja on suoraan edessä. Eihän minun taidoillani tehty mitään muuta kuin kaatuminen veteen. Mutta kun olin jo niin lähellä ja mulla oli pitkä karkunaru, niin koitin ottaa suoraan laudasta kiinni, ettei osu pikkujamppatuomiseen. No sain siitä vähän kiinni ja sain sen myös suoraan otsaani, kun taka-aalto heitti laudan perää. En oikein tiedä oliko sen arvoista. Pikkujampasta tulee kuitenkin joku rantaruohonpolttelija tai sitten sutenööri. Ehkä lääkäri. Tai eläinlääkäri. Täytyykin ottaa selvää.

Mutta todella rankkaa puuhaa. Siis to-del-la rankkaa puuhaa on surffaus. Laudan kanssa mennään aaltojen läpi ja kun koittaa aallon päälle ja suuren osan ajasta tippuu, mutta ajautuu rantaan ja sitten mennään taas poispäin rannasta ja sitten taas ehkä tiputaan ja melotaan ja päästää aallon päälle ja tiputaan ja melotaan ja hypitään aallon voimaa vastaan ja ei juoda vettä ja juodaan merivettä ja ja ja… Huh huh, tulee ihan siitä kirjoittaessakin hiki. Mutta vesi oli lämmintä. Ja mieli oli illalla lämmin, kun oli päivän urheillut. Joku ilta kävin ihan oikeasti myös juoksulenkillä paljain jaloin rantaviivalla. Puuttui vaan punainen uimapuku ja se sellainen muovipelastin. Ai nin, ja lihakset.

Illat meni Tiki-Limbossa syödessä ja uusien tyyppien kanssa höpötellessä, tulishowta katsellessa ja tulilientä niellessä. Eipä siinä kyllä Istuvan Härän määriin menty, kun väsytti niin, että meinasi lautaselle nukahtaa. Mutta kaikille kyllä suosittelen veden päällä makailua ja jopa seisomista, jos oikein alkaa sujua. Ja tosiasia on, että en osaa sitä vielä juuri ollenkaan, mutta sellaiset lajithan ovat koukuttavia, joissa pääsee suhteellisen nopeasti eteenpäin, mutta pitää hieman lyödä päätä seinään.

Tuomas