12.4. Buenos Aires

Chilessä siirryttiin suoraan lähtöruudun kautta kulkematta Valparaisoon, jossa Villen viriili serkku Olli ja hänen lahjomaton ystävänsä Hevihumppa-Niko ovat vaihdossa. Pojat täyttivät omalta osaltaan muutaman habitacionen paikallisten muusikkotyttöjen kämpästä. Sinne mekin sitten bunkkasimme mainioissa Sotkan tee se itse sänky nojatuolista -tyylisissä lavereissa. Eipä siitä enempää. Luulot otettiin pois heti aamulla poikien ovella, jossa karmea verikoira hyökkäsi nuolemaan varpaita ja keittiöstä löytyi hieman kasvisviljelmää. Tässä kohtaa on hyvä myös mainita, että en ole yöllisillä hipan jatkoilla ikinä ennen kuullut soitettavan pan-huilua (ja vielä miellyttävästi hieman epävireisesti). Nikon kanssa keksimmekin siinä aamuyön tunteina unen ollessa tiukilla, että jos vaikka menisi ilmoittamaan, että jos se ei nyt lopu, niin se jatkuu. Tai sitten se huilu tungetaan poikittain putki kerrallaan hanuriin. Ja siinähän olisi sitten mukavasti jo orkesteri kasassa. Takahuoneessa olisi tietenkin tarjolla hernerokkaa ja tuoretta ruisleipää. Kyllä siinä pääsisi hienosti folklorisiin tunnelmiin. El Condor Pasa vaan teillekin tytöt. No, oltiin me yhtenä iltana itsekin hieman hillumassa jatkoilla aamuviiteen, joten se oli siinä kämpässä normaalia.

Nikollahan oli vaikeuksia pysyä kovana ja vedettyään juoksukentän ympäri viestikapula siirtyi Ollille. Pojat olivat hieman maistelleet majoneesidogia Mr. Dogista tai jostain paikalliselta Mantun grilliltä. Mitäs suosittelet? No, tuollainen epämääräinen kuuma koira kaikilla auringossa maanneilla mausteilla on ollut tosi suosittu. No, pistetääs sellaiset ja ripuli sitten siihen samaan hintaan.

Hienosti pääsinkin taas oikeaan aihepiiriin. Mutta tälläistä se on kun reissaa. Vaihtureillekin. Pojjaat kävi silmänlumeeksi yliopistolla kerran tai pari; luultavasti laittamassa jonkun pahviSaulin luentosaliin ja sitten olikin aika käynnistää moottori. Ensin linja-auton moottori ja sitten ihan oikea japanilainen henkilömoottori, jossa olikin ruhtinaalliset kolme vaihdetta. Tai niinhän sitä luultiin…

Matkamme suuntautui Valparaisosta ja Santiagosta etelään kohti Patagoniaa ja pohjoiseen Patagoniaan me lopulta pääsimmekin. Toi ota, jos et muuta saa merkkisellä variksella eli Toyota Yaris Sedan Superturbo Semicama cabriolella. Otapa tämän lukemisen jälkeen joku perus 1.6 auto allesi ja mene moottoritielle ajamaan sille 130 km/h:ssa. Moottori saattaa hyrrätä itkumuurin laitaa valittaen kovaa kohtaloaan kovaäänisesti. Kun olimme yön aikana sen tuhat kilsaa kolmosella ajaneet ja aika ahkerasti Veijo Esson massia paksuntaneet, niin joku meistä alkoi hieman tiedustelemaan, että mikäs toi ns. keskellä oleva väliasento on? No, sieltähän löytyi ihan se ns. "Nelosvaihde". Hallituskulut laskivat huomattavasti polttoaineen osalta. Ei muuten. Rommikulut olivat samalla tasolla sekä meno että paluumatkalla. Ja Ville tietenkin kuskina

Ja sen verran Variksessa oli maavaraa, että jos tiellä oli vaikka Hesen pahvimuki tai liito-oravan ruuansulatuselimistö, niin aina odoteltiin öljypohjan läpimurtoa. Semmoista ei tuolla kivisimmälläkään tiellä kuitenkaan koettu, mutta en tuota autoa kyllä ostaisi vuokraamosta itselleni. Kiitos Varis, olet rakas. Mutta takaisin tielle.

Matkamme ensimmäisessä pisteessä Puerto Monttissa päätimme suojella päitämme ostamalla upeat Andihiippahatut jokaiselle mahdollisimman erilaisissa väreissä. Lakit aiheuttivat myöhemmin hieman hilpeyttä ja myös aikalailla monta kummaa katsetta, kun ne päässä lilluttiin esim. kuumissa lähteissä. Muilla ei ollut lakkia, mutta he eivät olleetkaan Suomesta. Sen tiesi myös siitä, että he eivät olleet tajunneet ottaa omaa lähdekaljaa mukaan. Joku mammamadre siinä espanjaksi kitisi jotain meille, mutta se tuskin johtui siitä kyltistä, jota hän osoitteli (jossa jonkun oraalitaitoisen mukaan luki jotain omien juomien tuomisesta). Onneksi No hablo espanol…

Hornopirenin utuisesta kalastajakylästä neljän tunnin ajomatkan takaa (n. 60 km…) löytyy upea kääpiöhotelli, jonka huoneissa ja käytävillä ei pysty kokovartalopituuteensa ainakaan meikäläinen venymään. Samaisessa paikassa on lukematon määrä tulivuoria ympärillä ja cascadot vuoryvät rinteiltä vetisinä alas. Cascado es vesiputous. Hornopirenissä lanseerattiin myös termi "Hornopirenin jano", joka tarkoittaa aamuyöllistä yllättävää heräämistä kihelmöivään janontunteeseen. Litra / 8 sekuntia.

Ville tykkään vuorista. Ja joskus vuoret tykkäävät myös Villestä. Ja joskus minä tykkään siitä, että Ville tykkää vuorista. Ja joskus en sitten niin yhtään. Mutta nyt Villen änkkäys tulivuoren huipulle oli äärimmäisen hieno juttu ja ns. lifetime experince. Jäätikön läpi piti kävellä jyrkkää rinnettä ristiin rastiin jääraudat jalassa ja kaatua ei kannattanut, sillä muuten liukui päin aika ikävän näköistä kivikkoa. Tuosta jyrkkyysasteesta hieman väännettiin rautalankaa, mutta itse sanoisin, että pahimmillaan jäätikön kulma oli 40-55 astetta. Reissussa oli myös muitakin yrittelijöitä mm. ns. Luvatun maan porukat tai Öljymäen jengi. Nämä ristimänimet annettiin siksi, että Israel on hieman liian kansainvälinen sana ja silloin saattaa jopa joku ymmärtää, että mehän mollataan niitä. Nämä luvatun maan kaverit olivat koko ajan turvallaan ja vaaransivat koko porukkaa myös ihmeellisellä asenteellaan. Jonkin verran jotain pommiterroristispekulaatiota oli myös ilmassa, mutta sitten vaihdoimme puheenaiheen naisiin ja mäkihyppyyn. Näin Getsemane gang sai olla rauhassa. Kunnes sitten taas kaatui kintuille. Huh huh, mitä jengiä. Yksi kaveri mm. kysyi, että voiko nämä jääraudat ottaa nyt pois, kun olimme vuoren huipulla. Ehkä hän odotteli jotain helikopterikyytiä. Svårt att säga.

Suomenkielen käyttäminen salakielenä on kyllä kieltämättä petollisen houkuttelevaa. Saattaa olla, että tulee joskus mainittua jotain jostain ohikiitävästä tuhkimosta tai kokonaisista kurpitsavaunuista. Ja hyvin suurella todennäköisyydellä kohteliaisuudet / kuolaaminen / kevyt arvostelu ei ikinä kulje aivokurkiaisia pitkin tulkintakeskukseen. Mutta on myös tapauksia kun viesti meneekin perille. Tässä on pakko hypätä nyt Banokseen, josta tulee kuvia myöhemmin. Olimme siellä nimittäin nousseet jo bussiin ja sitten täyteen bussiin tulee oikein näyttävän näköinen vaalea tyttö. Minähän siinä sitten hieman muutamin suomalaisin sanoin totean C 80 ja 28 tuumaa -tyylistä suoraan puhetta ja tyttö kysyykin seuraavaksi, että habla finlandese. Voi jyrsky ja jysäys. Siis tyttö on suomalainen. No, hänhän vaan innoissaan toteaa, että hei te ootte Suomesta ja mitäs siihen muuta kuin, että kyllä näin on päässyt tapahtumaan. Aika klassinen tarina. Ja näitä kävi sitten myöhemmin vielä toinenkin. Mikä on todennäköisyys. Ja ehkä mulla on tapana välillä arvostella hieman tiukka/ylisanaisesti ohikulkevaa massaa. Opin läksyni. (not)

Takaisin vulkaaniseen Etelä-Chileen. Tulivuori Villarica siis kesytettiin Pucon-nimisessä kylässä tai kylän vieressä enemmänkin. Vuoren laella oli hetkittäin niin paljon rikkikaasuja, että hengittäminen oli täysin mahdotonta. Jos tälläiseen kohtaan joutui, niin henki vaan salpautui. Onneksi kaasuja ei ollut joka kohdassa. Tai rikkikaasuja siis. Villarica (kaksi ällää lausutaan j:nä) on aktiivinen tulivuori ja saattaa purkautua milloin vaan. Hyvän esimerkin siitä antoi tosiaan muutaman kymmenen kilometrin päässä ollut Llhaime, joka oli purkautunut kuin pitkään reissussa ollut savottamies (tai maailman matkaaja) muutamaa päivää aikaisemmin. Laavan valumisesta johtuvaa höyryä nousi vielä vuoren rinteiltä ja vuoren laelta nousi tumma savu. Taisi tuo purkaantuminen Suomessakin ylittää uutiskynnyksen.

Puconissa uitettiin kumista venettäkin kovasti tiukkojen koskien läpi ja yksi koski olikin niin suuri, että piti uittaa vene ilman melojia alas koskesta. Opas tottakai jätettiin paattiin. Ja sitten piti hypätä alla kuohuvaan koskeen. Se oli mukava adrenaliinipaukku. Erityisen miellyttävä oli hetki, jolloin lautta meinasi kaatua ja Ville halusi leikkiä sylissäni körö körö kirkkoon. Aika yllättäen hän ainakin syliini hetkeksi pomppasi. Ja vielä kesken koskenlaskun. Kummallista.

Ja mitäs sitten. Sokerina tai oikeastaan hedelmäsokerina ja tanniinina tynnyrin pohjalla oli viinitilaviereilu Talcan lähellä Gillmoren tilalla. Itse olin punamaisterina erittäin innoissani ja päästiinkin tutustumaan koko viinikaareen sekä myös 20 eri rypäleeseen suoraan puskasta. Nelistään saatiin syötyä siinä mukava rypälelounas ja juomana oli Cabernet Franc ja Caronne rypälemehut ilman pillejä. Ja maistiaiset syljettiin tietenkin sellaiseen sylkykuppiin.

Siinähän sitä sitten tulikin. En taida osata kirjoittaa lyhyesti. Enkä luultavasti myöskään kovin tajuttavaa tekstiä. Tänään oli selkeästi mopoparkki hukassa ja visiiri silmillä. Vähän niinkuin aikanaan Prahassa, jos nuori herra Toivonen sellaisen muistaa. (tähän kohtaan on varattu Juhani sulle mainostilaa)

Täällä Argentiinassa on aika mennä erinomaiselle pihville, joka toivottavasti lunastaa nämä siihen painetut lupaukset. Pullo hyvää Malbecia kylkeen ja ilta on siinä. Eilen oltiin humpalla tai täällä oikeastaan tankoa taivuttamassa puoli viiteen. Ja käytiin mm. monen jo suljetun yökerhon ovella… Jep jep, huomenna kohti kotia. Tää taisi olla ny täsä si. Mutta eiköhän tässä molemmat Runebergit vielä jotain sanottavaa keksi. Tai aika paljonkin. Eli taisin heittää nyt tuon panamahatustani. Mulla ainakin on paljon sanottavaa. Sanotaankin, että tyhjät tynnyrit kolisoo eniten!

Tuomas