Perinteiseen tapaan ajattelin aloittaa blogini jo ennen lähtöä. Ensin suunnitelmana oli kirjoittaa englanniksi, mutta laiskuus iski heti alkumetreillä, eli suomeksi taas tämäkin.

Tarkoituksena olis yhdessä miekkoseni kanssa ottaa nokka kohti Bangkokia 5.1.2014. Paluulento on näillä näkymin 25.3.2014, eli reilut pari kuukautta ollaan reppureissulla. Tällä kertaa suunnitelmana on olla vaan ja ainoastaan niin sanottuna travellerina, eli ei mitään työharjoittelua tai muuta aktiviteettia suunnitteilla. Tosin, jos jossakin on havaittavissa vapaaehtoistyön mahdollisuutta, toki olen avoinna kaikelle. Eihän sitä ikinä tiedä mitä matka tuo tullessaan.

Pienellä budjetilla mennään, eli viiden tähden lukaaleista meitä ei tavoita. Mukavuuksista irtautuminen on aina välillä paikallaan, jotta muistaa mikä oikeastaan on omassa elämässä mukavasti. Suunnitelmat on jätetty tarkoituksella hieman auki, koska pakomatka kalenterista tai aikatauluista on homman ydin. Alustava suunnitelma silti on tehty, jotta päästään käymään kohteissa joita ollaan suunniteltukin. Bangkokista lähdetään hetkeksi ottaan ihan chillisti, eli rantailua ja rentoutumista haetaan parilta Thaimaan saarelta jotka ollaan jo katsottu valmiiksi. Meille saapuu matkaseuraa Suomesta melkein heti alussa, eli tietysti mietitään sellaiset mestat jotka kaikkia kiinnostaa. Siitä sitte takaisin Bangkokiin, josta lähtö Myanmariin aka Burmaan. Luultavasti tässä kohtaa reissua tulee sitten informaatiokatkos ja päiväkirjaa kirjoittelen vanhanaikaisella paperikynä systeemillä, sillä Myanmarista yhteydet ulkomaailmaan ei aina olekaan niin yksinkertaiset. Siellä tarkoitus olis olla noin kuukausi, siitä sitten takas Thaikkuihin, pohjoiseen ja siitä vielä viimeisenä (muttei todellakaan vähäisempänä) kohteena rentoutumisen mekka Laos. Kirjoittelen siis matkani aikana aina silloin tällöin kuulumisia, nettiyhteyden sujuvuudesta tai laiskuudesta riippuen.

Miksi matkalle?

No, monihan on kysellyt ja ihmetellyt tämän pituista matkaa, ja miksi juuri nyt. Ajattelin tähän nyt kaikille kertoa syitä siitä, mikä saa minut lähtemään pakoon kaikkea. Kohde valikoitui siksi, koska en ole aiemmin käynyt kyseisissä paikoissa ja Jussiakin kiinnostaa lähteä käymään uudestaan Kaakkois-Aasiassa. Lämpö ja valkeat hiekkarannat ovat tietysti yksi syy. ;) Myanmarin kiehtova kulttuuri myös kiinnostaa.

Ensinnäkin meillä molemmilla on hyvä sauma lähteä matkalle juuri nyt. Jussi valmistui lokakuussa ammattikorkeakoulusta, eikä meikäläiselläkään ole vielä vakituista työpaikkaa. Seikkailunhaluisina ihmisinä päätimme myös kokeilla, miten tämänpituinen matka koettelee parisuhdettamme, sillä aina ei ole niin helppoa olla toisen kanssa 24/7. ;) Toinen syy on se, että haluan taas kerran elämässäni pohtia, mitä oikeastaan haluan elämältäni. En oikein vielä ole varmistunut siitä, mitä haluan tulevaisuudessan tehdä, joten pieni miettimistauko kaikesta on paikallaan. Sosiaalialalla kun olisi tärkeää tehdä työtä sydämellään ja asioihin paneutuen. Jos ei ole varma mitä haluaa, se näkyy myös persoonassa ja itsevarmuuden puutteena. Pidän myös ajatuksesta, että saan itsekin työstä jotakin, enkä tee sitä vain rahan takia. Itse en halua kuulua niihin, jotka koko loppuelämänsä tekevät esimerkiksi työtä, joka ei loppupeleissä kiinnosta pätkääkään. Meillä kun on mahdollisuutta Suomessa esimerkiksi opintojen kautta vaikuttaa tulevaisuuteen, niin miksipä ei hetkeksi pysähtyisi ja miettisi vähän tarkemmin asioita ja mihin sitä jatkossa suuntautuu. Kolmantena syynä matkaan on vielä päällä oleva suruaika. Koen, että tarvitsen vähän taukoa vieläkin kaikesta pikkusiskoni poismenosta johtuen (keväällä 2012), eli en niin sanotusti ole valmis vielä täysillä sitoutumaan mihinkään kun pään sisällä myllertää. Moni varmaan ajattelee, että eihän se auta jos asioita pakenee, mutta itse koen matkailun silmiä ja ajatuksia avartavana kokemuksena, sekä ahdistusta helpottavana. Uskon myös, että vielä enemmän matkan kautta opin tuntemaan itseäni ja sitä kautta hyväksymään menneisyyttäni. En itse kuulu enää nykyään myöskään niihin ihmisiin jotka koko elämänsä säästävät sukan varteen jotain tulevaisuutensa varalle. Tottakai säästin matkaa varten, mutta minua ei siis haittaa jos kulutan matkalla kaiket säästöni. Tulevaisuutta kun on hyvin vaikea ennustaa, eikä sitä välttämättä enää huomenna ole. Ikinä ei tiedä mitä elämässä tapahtuu, tämän olen oppinut. En hae onnea liikaa materiasta, vaan kokemuksista. Mielestäni pitäisi uskaltaa enemmän elää hetkessä, ja näin aion tehdä itsekin. Mottoni nykyään on: kerranhan me vaan eletään!

Olen tehnyt siis aikaisemmin pari pidempää matkaa. 2010 olin Ghanassa 3,5 kk ja keväällä 2012 matkasin Etelä-Koreaan mieheni luokse neljäksi kuukaudeksi. Hänellä siis oli silloin vaihto koulun kautta. Nämä matkat ovat antaneet minulle paljon. Nuo kohteet kun olivat vielä kaiken lisäksi kaksi täysin eri ulottuvuutta keskenään. Minua matkailu on auttanut ymmärtämään entistä enemmän minkälaisessa maailmassa elämme ja olen oppinut itsestäni. Se myös helpotti minua kriisin keskellä siskoni kuoltua. Pakeneminen voi joskus olla avain selviytymiseen, jos siihen vaan on mahdollisuus. Myös ne joita maailmantila ja ihmisoikeudet kiinnostavat, kokonaisuutta hahmottaa matkailun kautta. Ilman näitä kokemuksia en olisi tämä henkilö, enkä osaisi välttämättä ajatella asioista tietyltä kantilta. Toki täytyy myös muistaa, että kaikilla ei ole mahdollisuutta lähteä matkalle, eli etuoikeus se on tämäkin. Koetankin matkalla muistaa tämän asian, enkä sikaile tai käyttäydy epäkunnioittavasti paikallisia ja kulttuuria kohtaan. Olen vieras toisen maalla, ja vieläpä etuoikeutetusti.

Noniin, siinä olikin heti kärkeen vähän syvällisempi ja pidempi aloitus. Matka lähenee ja jännitys kasvaa. Valmistelut alkaa olla paketissa, enää siis viimeiset viikot duunia ja ei kun menoks. Seuraavan kerran kirjottelen sitten paikan päältä. Ei muuta kun Hyvää joulua ja uuttavuotta kaikille täällä pakkas-Suomessa! Toivottavasti saadaan valkea joulu myös Helsinkiin. :)