Jos sita heittais nopeet lapat Balilta.

Torstaina tuli tosiaan saavuttua Jakartalle ja maahantulo rupes olemaan jo sita luokkaa kun talla puolen palloa vois olettaa. Mita Bankkarin kentalla tervetulokyltit oli luokkaa "welcome to Thailand: land of smiles" tai muuta tissiposkiluokkaa niin Jakartalla tehtiin heti tilit selviksi. Ekassa kyltissa mika sattu silmaan luki "welcome to Indonesia - death penalty for trafficking". Nosti heti alkuun mukavan vakavat fiilikset ilmaan. Ongelmat ei ihan siihen viela loppunut. Viisumin sain ongelmitta napattua kentalta ja kun paukkasin passintarkastukseen. Tarkastaja kysyi lentolippua ja hyvilla mielin esittelin lippua, jolla olin tullut. Kaveri sitten rupes tivaamaan paluulippua ja rupesin siina jo vahan jaykkana ihmettelee, etta sellanenkin pitas olla. Suurlahetyston sivulta en nopealla vilkasulla huomannut mitaan tuollasta mainintaa. Tarkastaja sit opasti mut jonkun tiskin luo, jonka ohi olin tullut ja sano, etta hommaa lippu tuolta. Menin sit ihmettelee siihen mutta mut opastettiin suoraan toiselle tiskille, josta soiteltiin jonnekin ja sanottiin, etta joudun venaamaan Air asian konetta, koska ne ei tee yhteistyota Air asian kanssa. Ihmettelin siina, etta passittaako ne mut suoraan takas ja menin kyselee samalta tarkastajalta, etta voisko jossain kayttaa nettia, jotta saisin lipun varattua. Taa siina vaiheili hetken ja sano sitten vahan salamyhkasesti, etta pystyy jeesaa meitsia. "200000 rupiaa" kuulu tiskin takaa. Ei ollut paikallista valuuttaa matkassa viela ja tiesin, etta rupian arvo on todella pieni mutta ei mitaan havaintoa millanen summa ois kyseessa. Kaveri sitten kyseli loytyyko dollareita ja niitahan loytyi, johon tarkastaja tuumas "20 dollars." Hieman huojentuneena rupesin kaivelemaan rahavyota vaikka vahan kuumotti maksaa summa, jos seuraavaks olisivat ruvenneet syyttamaan virkamiehen lahjonnasta tai muusta mukavasta. Mutta leimat napsahti passiin ja jatkoin matkaa.
Toisella puolella kenttaa rupesin sitten etsimaan automaattia ja kyltti loytyi nopeasti mutta sita oli sitten fixaamassa pari pankin tyontekijaa ja toimintaa vartioi jannu ak-47:n kanssa. Tuumasin sitten, etta Jakarta vaikuttaa sen verran tiukalta mestalta, etta tuskin tulis viihdyttya edes yhta yota ja kyselin infosta miten Balille paasis. Tuumasivat, etta bussilla paasis 200 tuhannella rupialla 15 tunnissa. Lahdin sitten paikalliselle bussiasemalle ja lukemat oli 350 tuhatta ja 28 tuntia. Eipa siina vaiheessa auttanut kuin tyytya kohtaloon ja hypata bussiin. Matka ei kyllakaan ollut yhtaan huono kokemus, koska bussi oli hyva ja maisemia jaksoi katsella koko matkan ajan. Kuski oli kyllakin aivan kaheli ja valilla joutu pikkasen jannittamaan.
Balille sitten saavuin kanssa, kuinkas muuten, aivan H. Moilasena. Oli jo pimeeta ja sato vetta ja olin jossain ramasessa keskustassa ja pallistelin missas ne biitsit on. Bussissa olin onneks tutustunut pariin brasilialaiseen mimmiin, jotka oli lahossa Kutalle pain, enka sitten keksinyt muutakaan niin kyselin, josko matkaan sopii ja sehan natsas niin hypattiin taksiin ja saavuttiin suoraan biitsille. Hetken aikaa jouduttiin ettimaan yosijaa mutta loyty ihan kohtuullinen bungalowi 15 tonnilla yo sis aamiaisen.
Juliannan ja Alexin kanssa on sit tullut roikuttua tassa muutama paiva ja ihan siistia ollut mutta rupee tassa mieli tekemaan jo vahan chillimmalle saarelle ja omaa bungalowia. Biitsilla on tullut roikuttua joka paiva ja nahkaa tuli kartsattya ekana paivana ihan kunnolla mutta yoelama taalla on omaan makuun aika kuraa niin ei oo oikein meitsin mesta. Riivaajat taalla on kanssa jopa pahempia kuin Bankkarissa ja niissa on vahan kestamista mutta yleisesti ihmiset oikein mukavia mutta ei taa oikein oman mielikuvan arvonen mesta ollut. Huomenna tai ylihuomenna tulee varmaan lahdettya tuonne Lombokille surffailee ja noin.
Ihan joutu kylkea kaantaa yks yo, kun rupes jannittaa sen verran, kun rupes Suomesta tulee viestia, etta tsunami iskee. :)
Palaillaan astialle.