Profile
Blog
Photos
Videos
Uusi-Seelanti siinsi jo kaukana takana kun kosketimme Kiinan maaperää. Olimme saapuneet Pekingiin. Olemme odottaneet Kiinan osuutta mielenkiinnolla sillä koko maa on meille kummallekin kuin jonkinlainen mysteeri, mutta samaan aikaan se tuntuu hyvin kiehtovalta. Tälle osuudelle lähdemme kaikki hoksottimet valppaina ja olemme valmiina antamaan Kiinan näyttää mihin se pystyy. Nihao ja menoksi!
Ensimmäiset päivät tutustuimme itseksemme kaupunkiin ja päädyimme muun muassa Peking Zoo:hon (20 yang) kurkkimaan pandoja ja pinqviinejä. Siellä ne frakkipukuiset linnut tepastelivat tyypilliseen tapaansa ja pandat möllöttivät auringossa lounasta nauttien. Ihania otuksia, mutta jotenkin noin upeiden olioiden vankina pitäminen tuntuu pahalta, olot eivät olleet mitenkään hääppöset. Samalla reissulla päädyimme myös kiinalaiseen ja monien kerroksien päähän ulottuvaan paikalliseen megamarkettiin tai voisi sitä rättikaupaksikin kutsua. Täällä eivät myyjät ahdistelleet vaan antoivat sinun olla rauhassa sillä he eivät puhuneet englantia. Hinnoista tinkiminen tapahtui paukuttamalla summa myyjillä oleviin laskimiin. Koko tinkiminen oli kuin äänetön tanssi, jossa jompikumpi antaa lopulta periksi. Toinen mahdollisuus shoppailuun on paljon entistä turisteisemalla Silk Streetillä, jossa myyjät puhuvat englantia ja tinkiminen saa aivan uuden ulottuvuuden. Kun myyjää lähestyy länkkäri, alkavat hinnat hipoa taivasta. Myyjä yritti kirkkain silmin myydä Jennille H&M peruskangasmekkoa 150 euron hintaan ja väläytti vielä hymynkin hinnan esittämisen perään. Paras tapa tingata on hyväksi havaittu paikalta lähteminen jota maustaa kipakka nauru myyjän hintapyynnölle. Silk Streetistä on syytä varoittaa siitä syystä, että oikeassa mielentilassa ollessasi voi suuri osa matkabudjetistasi jäädä tuolle kadulleJ.
G-Adventuresin China Adventures seikkailumatka starttaa siis Pekingistä ja avaa näin ovet koko maahan ja sen vivahteikkaaseen kulttuuriin. Ensimmäisenä opastettuna päivänämme lähdimme oppaamme Richardin opastuksella Tiananmeren aukiolle, paikkaan jossa myös muumioitu entinen johtaja Mao nykyisin asuu. Tiananmeren aukio on maailman suurin aukio ja koko Kiinan keskus. Loppumaton jono kiinalaisia jonottaa päästäkseen näkemään edes vilauksen vahaiselta näyttävästä Johtaja Maosta.
Kielletty kaupunki (Forbidden City) oli valtava kompleksi, jossa saa helposti kulumaan aikaa tuntitolkulla. Kaupungin sisällä oleva puutarha on ehdottomasti alueen parasta antia pinkkeine kukkinee, kiemurtelevine puineen, pienine temppeleineen ja pitkine käytävineen. Tänne kannattaa varata aikaa ja tunnustella miltä entisaikojen hallitsijat olisivat näyttäneet puutarhan kukkia haistellessaan. Koko kielletty kaupunki on vaikuttava kokonaisuudessaan ja antaa matkailijalle kuvan siitä, millainen kiinalainen yhteiskunta on ennen ollut.
Iltapäivän ohjelmaan kuului vielä kunnon extremekuntoilua, kun lähimme pyörillä tutkimaan Pekingiä kolmeksi tunniksi. Sukkuloimme vilkkaan ja sääntöjä noudattamattoman liikenteen seassa aivan ydinkeskustassa, jossa bussit, rekat ja muut autot tuntuivat olevan hierarkiassa paljon korkeammalla kuin me pienet pyöräilijät. Eteneminen näillä kaksipyöräisillä oli ajoittain hyvin vaikeaa, koska kadut olivat täynnä sunnuntaikävelijöitä ja kaikenlaisia menopelejä.
Kiinaan ja varsinkin Pekingiin matkaavalle aivan must see-juttu on tietenkin Kiinan muuri, huhujen mukaan ainoa ihmisen tekele, joka näkyy kuusta maata katsottaessa. Tämä kiehtova ja uskomaton luomus on ollut ainakin Jennin unelmien listalla jo vuosia. Pekingistä lähdimme kolmen tunnin pepun puudutukselle minibussiin, jolla huristelimme vähemmän turistisoituneelle osalle muurista, Jinshanlingiin. Tämä osa muurista on rakennettu 1547. Peppulihakset, reidet ja pohkeet sai kunnon kyytiä kun tämä poppoo trekkasi viisi tuntia muurin murikoilla. Osa muurista oli vaikeampikulkuisempaa ja jouduit todella kiipeilemään nelinkontin, mutta se jotenkin vielä lisää tunnelmaa, kun voit kuvitella millaisissa oloissa ihmiset ovat muuria rakentaneet. Koko muuri kiemurtelee Kiinan halki kunnioitettavalla 6352 metrin pituudellaan. Se liitettiin vuonna 1987 Unescon maailmanperintöluetteloon. Aivan käsittämätöntä, miten koko muuri on saatu rakennettua ja vielä tuohon aikaan olemassa olevilla keinoilla. Kyllä ihminen pystyy uskomattomiin asioihin. Tämä osa muurista oli myös ihana siitä syystä, että kaakattavat turistilaumat eivät hyppineet silmille ja sait rauhassa omaan tahtiin kulkea ja ihailla muurin ympärillä olevia vuoria. Ihanaa!
- comments