Malapascua jätettiin taakse hieman haikeissa fiilingeissä. Saari on nimittäin sen verran huikea paikka ja ihmiset todella mukavia. Useaa, hienoa kokemusta rikkaampana matkan oli kuitenkin jatkuttava. Mantereelle päästyä otettiin jälleen kerran yksi maailman oogeimmista linkuista alle, suuntana Cebu City. Dösämatka sujui samaan malliin, kuin edellinenkin rallituokio. Perille päästiin kuitenkin ehjänä.

(Dösämatkat jaksoivat ihastuttaa myös paikallisten suuresta kiinostuksesta johtuen. Poika meni vähän hämilleen kun hymyilin hänen paparazzimaisille kännykkäkamerasalakuville:D)

Kaupungissa tuli todettua, että matkalaiset olivat sen verta myöhään liikenteessä, että viimeinen lautta Boholin saarelle oli ollut ja mennyt kuluvalta päivältä. Olimme siis pakotettuja jäämään tonteille yöksi. Viikon oleilu astetta askeettisimmissa oloissa on omiaan nostamaan oman mukavuudenhalun pinnalle. Näin oli käynyt myös meille, sillä suuntasimme rinkkoinemme ihan oikeaan hotelliin. Yksi päivä saatiin nauttia mm. televiissiosta, kuumasta vedestä, ilmastoinnista, jne. Kyseinen överihotellihuone johti tietysti siihen, että poistuimme sieltä ainoastaan hakemaan kaupasta litran jäätelöä ja karkkia. Illalla oli paha olo.

Aamulla pahimmista sokerikohmeloista selvittyämme otimme suunnaksi Boholin. Lauttamatka Cebulta Boholille kesti noin 1,5 tuntia. Satamaan päästyämme tuli kokeiltua jälleen uutta paikallista kulkuvälinettä. Tricycle on periaatteessa normi mopo, jonka kylkeen on teipattu yksipyöräinen, katollinen koppero. Erittäin hieno laite. Satamakaupungista tricycle kuljetti meidät Panglaon saarelle, Boholin eteläkärkeen. Perille päästyämme hoidettiin katto pään päälle ja murua rinnan alle ja loppupäivä meni lepäillessä ja rankasta matkaamisesta toipumisessa.

Mikäli Malapascualla saadut uudet kaverit olivat erinomaista porukkaa, Panglaolla mentiin vielä astetta parempaan suuntaan. Valitsemamme dyykkiliike Panglaon reilulle kymmenelle päivälle oli selkeästi nappivalinta, sillä porukka siellä oli aivan omaa luokkaansa. Heti ensimmäisenä sukelluspäivänä saimme kutsun lähteä illalla maistelemaan paikallista viidakkomehua, elikkä kookosviiniä. Litku tehdään leikkaamalla veitsellä reikä nuoren kookospähkinän kylkeen (pähkinän, joka on edelleen puussa), josta sitten pähkinän mehu hiljalleen valutetaan pulloon. Kävi ilmi, että virvoke on erittäin hyvän makuista ja vahvuudeltaan miedon oluen luokkaa plus toki erittäin halpaa. Positiivisista puolista mainittakoon vielä, ettei viini aiheuta sitten minkäänlaista päänvaivaa seuraavana päivänä.

Sukelluksesta saarella mainittakoon, että menee meikäläisen omalla listalla helposti top kolmoseen, ellei jopa ihan sinne ykköspaikalle tässä vaiheessa. Kaikkea uutta ja hienoa tuli nähtyä, näkyvyys oli ajoittain huippuluokkaa ja sukellusspotit olivat todella kauniissa miljöössä.

Jep, tämän saaren dyykkisaitteja ei turhaan kehuta yksiksi maailman parhaista. Ja kyllä itselläkin tämä menee ihan ykköspaikalle. käsittämättömän upea. ei voi muuta sanoa.

Panglaolla team MuikkuTökkeri päätti myös ottaa uuden lähestymistavan turisteiluun. Päätettiin nimittäin vuokrata auto ja ajaa itse Boholin parhaat nähtävyydet läpi. Seuraamme ja oppaaksemme liittyi dyykkiliikkeen erinomainen DM, Jessie. Koska Boholilla ei hirmuisesti liikennettä ole, plus että liikenne on samansuuntainen, kuin koto Suomessa, oli köröttely varsin miellyttävää ja helppoa. Aluksi suuntasimme vajaan sadan kilsan päähän kotoa, suklaakukkuloille. Kyseessä on laaja alue, täynnä erikoisia, lähes täydellisen pyöreitä kukkuloita, jotka muuttuvat kuivan kauden aikana ruskeiksi, auringon kärventäessä kukkuloiden pinnalla kasvavan nurtsin (tästä siis nimi chocolate hills). Näiden erikoisten maamuodostumien alkuperää ei ole toistaiseksi saatu selvitettyä. Paikallisen tarun mukaan alueella asui muinoin nuori, kuolematon jättiläinen, joka rakastui tavalliseen kuolevaiseen tyttöön. Tytön kuollessa, jättiläinen suri ja kyynelehti niin suuresti, että kyyneleet muuttuivat kukkuloiksi muistuttamaan loputtomasta surusta. Uskokaamme siis näin.

Kun jättiläisen kyyneleet oli tarkistettu, jatkoimme tutkimusmatkaamme kohti perhospuutarhaa. Saimme puutarhan oppaalta erinomaisen tietopaketin perhosista ja tuli itse ötököitäkin "muutama" nähtyä. Sokerina pohjalla turistien päivässä oli vierailu kummituseläinten luona. Itse en ole tainnut koskaan nähdä mitään yhtä söpöä ja suloista, kuin nämä oudot karvakasat. Teki mieli sujauttaa yksi laukkuun mukaan mutta tämä ei kuulemma ollut sallittua. Varsin ikävää. Kyllä sitä kovin joutu mielessään toistelemaan jo lapsuudesta niin tuttua mantraa "ei saa koskea" sillä nämä rääpäleet olivat ehkä suloisinta mitä olin koskaan eläessäni nähnyt. Tämän turistipläjäyksen jälkeen palautettiin auto (naarmuitta toki) ja päivän kruunasi jääkylmät San Miguel oluet dyykkiliikkeen baarissa. Mikä loistava päivä!

Panglaon loistavat päivät eivät sentään kuitenkaan loppuneet tuohon nimenomaiseen tutkimusmatkaan. Paras oli vielä tulossa, nimittäin mikäs muukaan, kuin Juhannus. Ensimmäisenä kookosviinin maisteluiltana mainitsimme tästä kauniista Suomi- perinteestä dyykkiliikkeen kundeille, jotka olivat saman tien sitä mieltä, ettei juhannus ole juhannus ilman kunnon hippoja. Juhannusaattona kävin aluksi Jessien kanssa paikallisilla kalamarkkinoilla poistamassa illan ruokatarjoilun, elikkä 4,5 kiloa erittäin tuoretta tonnikalaa, rehuja ja riisiä. Tämän jälkeen haettiin toki myös illan juomat, 4 gallonaa kookosviiniä (isolle porukalle toki). Lopuksi paineltiin koko porukka auringon laskettua hiljaiseen pikku poukamaan rannalle. Pojat virittelivät meille juhannuskokon asiaan kuuluvasti, laittoivat kalat paistumaan kokon viereen omalle hiillokselleen ja kun kala oli kypsää, se tarjoiltiin isolta banaaninlehdeltä riisin, kastikkeen ja vihannesten kanssa. Syöminen tapahtui käsin mutta sehän ei nyt meille reissun kasvattamille matkalaisille ollut mikään ongelma. Voin kertoa, että enpä ole koskaan syönyt yhtä hyvää kalaa missään. Ilta sujui erittäin mukavasti mahtavassa seurassa, hyvän ruoan ja juoman parissa.

Juhannuksen rantameiningit olivat kyllä yksi parhaimmista jusseista vähään aikaan! Kala oli aivan mielettömän hyvää, ja kyllä ne partioaikojen tuoreet loimulohetkin jäi selvästi kakkoseks tässä. Tietysti hyväkin kala maistuu aivan kuralle ilman hyvää seuraa. Ja sitä näistä kavereista riitti. Filippiiniläisiä ei turhaan haukuta maailman ystävällisimmäksi kansaksi.

Seuraavana aamuna, parin tunnin yöunien jälkeen oli aika napata rinkka selkään ja ottaa jälleen uusi suunta. Fiilis oli lievästi sanottuna erittäin ikävä. Tämä ei kuitenkaan johtunut pelkästään siitä, että edellinen ilta hieman venähti, vaan lähinnä siitä, että ei olisi millään muotoa halunnut lähteä. Omasta puolestani voin sanoa, että Filippiinit on todellinen helmi matkakohteena. Itselläni se pomppasi välittömästi ykköspaikalle kaikkien näkemieni ja kokemieni maiden listalla. 21 päivää, jonka härmäläinen matkaaja saa tonteilla viettää ilman viisumia, EI RIITÄ! Maata, ja sen mahtavaa porukkaa tulee varmasti ikävä. Paljon jäi myös näkemättä. ...vaan onpahan ainakin monta hyvää syytä palata takaisin joku kaunis päivä.

Tässä komppaan kyllä täysin Marikaa, "joku päivä vielä...joku päivä..."