Profile
Blog
Photos
Videos
Loma loppuu liian lyhyeen, vakavasti piti harkita loppuviikon vapauttamista koulusta ja jäämistä Taolle. Valitettavasti täytyi kuitenkin lähteä kohti Phuketia, jotta voi säästää "poissaolokiintiöitä" pidennettyyn viikonloppuun. Päätin taas pitää torstaina ekojen sukelluksien jälkeen kivan 39 asteen kuume-illan. Tämä tarkoitti perjantain pitämistä vapaata sukeltamisesta. Näin ollen suoritettiin sunnuntaina viimeiset sukellukset ja loppukoe, eikä keretty Full Moon-bileisiin Phanganille. Noh, ensi kuussa ne tulee uudestaan ja silloin ollaan menossa sinne melko varmasti. SSI OWD suoritettuna odottelen innolla seuraavaa sukelluskertaa, vesi on aika mahtavaelementti koralleineen, kaloineen ja muine eläimineen. Thaikkujen perus organisaatiokyky oli taas testissä ja saatiin juuri ja juuri ennen veneen lähtöä se OWD-kortti vaikka se olisi pitänyt saada jo eilen. Koh Tao Diversin Perttu veti kurssin hyvin ja meitä oli 3 henkeä ryhmässä. Vaikka lontoon murre sujuukin melko hyvin, oli kurssin vetäminen äidinkielellä kuitenkin helpompaa ja varmasti tuli kaikki selväksi. Veden alla ei ole kovinkaan montaa kertaa mahdollisuutta arvailla mitä pitäisi tehdä.
Jos suunnittelet matkaa Tao/Phangan/Samui-akselille on Lomprayahin katamaraanit mukavia verrattuna muutamaan muuhun botskiin millä on tullut seilattua, Tao-Phuket vene+bussi maksoi 800B. Taolle jäi aurinko paistamaan, mutta jo Phanganilla alkoi tulemaan vettä. Koska ne aurinkoiset kelit tulee muuallekin?
- comments