Profile
Blog
Photos
Videos
Kiitos lukuisista uuden vuoden toivotuksista, jotka suorastaan tukkivat message boardin..
Vuosi meilla siis vaihtui junassa samassa hytissa kahden kiinalaisen miehen kanssa, siita lisaa myohemmin. Itse juna-asemakokemus Pekingissa sinansa oli erittain mielenkiintoinen. Asemalle kaskettiin tulla tuntia ennen turvatarkastuksen vuoksi. Tama siis tarkoitti sita, etta kaikki sadat ja tuhannet asemalle aikovat jonottivat paastakseen sisaan aseman kahdesta auki olevasta ovesta (joilla kummallakin oli ainoat "lapivalaisulaitteet"). Ryysis/jono oli jo ulkona melkoinen, pahempi kuin Ruisrockissa koskaan. Ja nyt viela rinkat lisana. Onnemme on olla naita takalaisia pidempia, niin ei iske paniikkikohtaus.
Itse "lapivalaisulaitteeseen" kassit ladottiin paallekkain, eli tulivat varmasti hyvin tarkastetuiksi. Ja kaikilla jalleen hirvea kiire ja paniikki, niin kuin taalla muuallakin. Kiinalaiset ovat kylla ahkeria jonottamaan. Paitsi ne suurin osa, ketka vain tunkevat ja etuilevat. Ajattelimme kokeilla kuinka monta kiinalaista iso valkoinen nainen saisi rinkalla nurin, mutta emme ainakaan nahneet ketaan kumossa..
Asemalla suunnattiin odotushalliin, josta jalleen "jonottamalla" paasi itse raiteelle. Odotushalli oli taynna kiinalaisia (tai kinukkeja niin kuin me heita lampimasti kutsumme) ja meidan lisaksemme vain muutama muu lankkari. Sadat silmaparit siis tuijottivat meita.. Olimme tulkinneet liput ihan oikein ja loysimme oikean vaunun (johon taas "jonotettiin"). Kauhea kiire paasta eteenpain ja jalleen jonottamaan, eli kuin elakelaiset Tallinnan-laivalla, paitsi etta naita oli pirusti enemman (p.s.aidille terveisia..).
Lopulta paasimme omaan hyttiimme, jossa odotti 2 kiinalaista miesta. Meille oli jostain jaanyt sellainen harhakasitys, etta olisi eri hytit miehille ja naisille. Toinen mies olikin loppujen lopuksi vaarassa hytissa, Sanna ohjasi hanet suomenkielella ja kasimerkeilla omaan vaunuunsa. Myohemmin tilalle tuli kuitenkin toinen kiinalaismies. Me olimme onneksi saanet alavuoteet, rinkkojen kanssa ylavuoteisiin paasy olisikin ollut mahdotonta. Valtasimmekin lahes koko lattiatilan rinkkoinemme. Miehet alkoivatkin lahes samantien nukkua. Junan hytti oli lampimin paikka missa olemme tahan mennessa nukkuneet ja junamatka muutenkin ihan ok. Sangyt tosin olivat kivikovat, vaikka ne oli "soft sleeper". Sanna jarkytti kiinalaismiehia viela hieman lisaa ottamalla paidan pois peseytymishuoneessa (=3 lavuaaria rinnakkain). Rintsikat tosin oli paalla.. Vessasta loytyi jopa pontto ja paperia. Hieman vahiin uni kuitenkin loppujen lopuksi jai.
Lippusysteemi oli myos melko kummallinen. Ensin ne tarkastettiin moneen kertaan, kunnes junassa vaihdettiin muovisiin kortteihin. Aamulla taas vaihdettiin muovikortti takaisin alkuperaiseen paperilippuun. Taman vaihdon tarkoitus jai hieman epaselvaksi..
Junassa henkilokuntaan kuuluva nainen tuli juttelemaan kanssamme huonolla englannilla. Loppujen lopuksi hanen "ystavansa" tuli hakemaan meita asemalta, auttoi meita uusien junalippujen ostossa (joka myos oli aivan jarjeton jonotussysteemi, poliisi tuli kerran huomauttamaan meille ettemme seiso suorassa linjassa jattimaisten rinkkojemme kanssa, siirryimme siis 10cm vasemmalle) ja viemaan rinkat paivaksi sailytykseen (jossa ne toivottavasti edelleen ovat..). Sailytykseen laitettaessa rinkat jalleen "turvatarkastettiin". Lapaisimme tamankin tarkastuksen. Sama tyyppi vei meidat autolla katsomaan terrakottasotilaita 40km paahan kaupungista. Yritti myos kaupata paljon muitakin turistipalveluja, mutta olimme kovia independent ladyja ja toistetusti kieltaydyimme.
Kaupunki itsessaan on ihan kiva, erityisesti muurien ymparoima vanha kaupunki. Taalla vaan oli hitosti porukkaa, kun ihmisilla on uuden vuoden kunniaksi jkl vapaa. Jalleen ryysiksessa siita oli apua, kun sanna on muuta porukkaa paata pidempi, nakee kauemmas..
Nyt ollaan nettikahvilassa tappamassa aikaa (ja lepuuttamassa jalkoja) ennen yojunaa Shanghaihin. Nyt on pakko lopettaa, taalla on jarjeton tupakansavu tupakoinninkieltomerkeista huolimatta..
- comments