Tarinamme jatkuu Sydneyn lentokentältä, jonne saavuimme Adelaidesta viettämään yön ennen seuraavan aamun lentoa Vanuatun pääkaupunkiin Port Vilaan. Edessä olisi siis pari viikkoa (18.11. - 2.12.) Vanuatun saarivaltiossa ja suurimpana haaveena oli nähdä aktiivinen tulivuori! No, tällä kertaa jäi tulivuori kuitenkin näkemättä, mutta siitä huolimatta ikimuistoinen reissu, jota en kadu hetkeäkään!

Koska matkustaminen kentältä Sydneyn keskustaan on tehty sikahintaiseksi päätimme viettää vain rauhallisen yön kentällä. Ainoa puuha oli vaihtaa terminaalia, mikä oli myös saatu maksamaan hyvä määrä dollareita. Tarkan markan ihmisinä päätimme kävellä kansainväliseen terminaaliin varoitteluista huolimatta. Pääsimme puolimatkaan, mutta sitten kävelytie vain hävisi ja tilalle tuli moottoritie. Tässä vaiheessa luovutimme ja otimme taksin, mutta säästimme kuitenkin! Taksi tuli dollarin halvemmaksi kuin junalippu terminaalien välillä. Joskus tuo matka kyllä kävellään, vaikka siihen menisi puoli päivää!

Port Vila - 18.11. - 23.11.

Lento trooppiseen kuumaan Port Vilaan saapui iltapäivän alkutunteina ja huomasimme nopeasti olevamme hyvin toisenlaisessa paikassa kuin Australiassa. En ole ikinä tuntenut oloani niin turistiksi kuin noina ensimmäisinä päivinä Port Vilassa! Onneksi ihmiset olivat hyvin ystävällisiä ja paikkaan sopeutui alun jälkeen nopeasti.

Pari ensimmäistä päivää meni ihan vain paikkaan tutustuessa, syödessä paikallisen torin herkullisia ja hyvin halpoja hedelmiä sekä selvitellen eri vaihtoehtoja matkustaa Ambrym saarelle, jossa olisi mahdollisuus nähdä aktiivinen tulivuori hyvin läheltä. Seurueen kolmas jäsen David liittyisi joukkoon sunnuntaina, jonka jälkeen tarkoitus oli suunnata kohti Ambrymiä ja tulivuoria.

Olimme kuulleet ja lukeneet useammasta lähteestä, että Air Vanuatun lentokoneet ovat lähes aina ajallaan, mutta että rahtiveneet ovat vähän epäluotettavia. Tästä syystä kannattaisi mennä veneellä saarelle ja lentokoneella pois, varsinkin jos on kiire jatkolennolle. Ikäväksemme tämä ei ollut meille mahdollista, sillä lennot takaisin olivat jo täynnä, joten päätimme kokeilla vaihtoehtoista metodia: lentsikalla saarelle ja rahtilaivalla takaisin. Meillä olisi kaksi päivää pelivaraakin, joten what could go wrong. Itse asiassa paljonkin, mutta siitä kohta lisää.

Port Vila sijaitsee kauniilla Efatan saarella, josta löytyy myös kauniit Mele Cascades vesiputoukset. Lauantaina päätimme käydä ne katsastamassa ja sitä ennen napata lounaan torilla, josta sai hyvää ruokaa hyvään hintaan. Samaan pöytään istahti puhelias fidziläinen, jonka kanssa lopulta lähdimme vesiputoksia katsastamaan. Kyseinen Tukini oli ollut Vanuatulla vasta muutaman viikon, mutta tuntui jo tietävän kaikki, joten saimme hyvän opastuksen paikkakunnan kehitykseen matkallamme vesiputouksille.

Mele Cascadesia ei turhaan ollut hehkutettu. Äärimmäisen komea vesiputous, jota olisi voinut ihailla tuntikaupalla. Jahka saan muilta kameramiehiltä kuvat, laitan niitä tänne. Muutenkin kuvani tältä reissulta ovat vielä tällä hetkellä puutteelliset, mutta lisäilen niitä tänne jahka ne luokseni löytävät. Vesiputousten jälkeen Tukini oli suuntaamassa jonkinlaiseen Vanuatun fidziläis yhteisön illanviettoon, johon lopulta löysimme myös mekin tiemme. Todella ystävällisiä ja mukavia ihmisiä ja ihan älyttömän mahtava ilta!

David liittyi joukkoon sunnuntaina, maanantaina varmistimme liput Ambrymille (lento tiistaina ja laivalla seuraavana tiistaina takaisin) ja kokeilimme maanantai iltana vielä ensimmäistä kertaa paikallista nautintoainetta kavaa. Nimestään huolimatta juomalla ei ole mitään tekemistä espanjalaisen vastinkappaleensa kanssa, vaan kyse on paikallisesta juuresta, josta murskaamalla ja veteen sekoittamalla saadaan pahanmakuista litkua. Vaikka maku onkin paha, vaikutuksen pitäisi olla rentouttava ja hitusen huumaava. Koska seuraavana aamuna piti olla liikenteessä kohtalaisen aikaisin olimme tavaran suhteen varoivaisia ja otimma vain muutamat pienet kupilliset. Sen kokeilun jälkeen pystyimme yhtymään yleiseen mielipiteeseen, että tavara tosiaan maistui aika pahalta, mutta muuten vaikutukset tuntuivat pysyvän poissa.

Ambrym - 23.11. - 1.12.

Ambrym, musta saari, oli nimensä veroinen. Maaperä on tuliperäinen johtuen - yllätys, yllätys - tulivuorista ja pikimusta. Saaren on sanottu olevan Vanuatun mustan magian keskipiste, mutta siitä ei pahemmin merkkejä näkynyt. Port Vilaan verrattuna Ambrym oli kyllä maagisesti täysin toisenlainen maailma. Port Vila oli pienehkö kaupunki, mutta selkeästilänsimaisia piirteitä omaava. Ambrymilla taas voisi ajan hyvin kuvitella pysähtyneen. "Commercial centre" Craig Cove koostui parista rakennuksesta, lentokenttä oli ruohokenttä pienen rakennuksen kera ja autoja saarella taisi olla 5 kipaletta.

Ensimmäinen yö vietettiin Samin bungalowissa allekirjoittaneelle reippaasti liian pienen hyttysverkon alla. Olin asiasta hitusen huolissani, sillä saarella esiintyy malariaa, mutta ainakin tämän kirjoitushetkellä olo on vielä hyvä. Isäntämme Sam järjesti myös tulivuoriretkiä ja seuraavana aamuna ilmoitti järjestäneensä meille parhaan oppaan (number one, kuten paikalliset sanoivat). Suunnitelma oli kävellä noin neljä-viisi tuntia rannikkoa seuraillen Lalindan kylään, jossa tapaisimme oppaamme ja suuntaisimme seuraavana päivänä tulivuorille ja niiden kautta takaisin Craig Coveen. No, sanotaanko, että suunnitelma oli hyvä.

Matka Lalindaan sujui hyvin ja pääsimme saavuttuamme myös virkistäytymään pulahtamalla mereen mahtavalla mustalla rannalla, jonka aallot olivat suurimpia, joissa olen tähän astisessa elämässäni uinut. Illalla kävimme myös varsinaisella kylällä (oppaamme, päällikön poika asui hiukan kylän ulkopuolella) tapaamassa päällikköä, joka kutsui meidät nauttimaan kavaa kanssaan. Tällä kertaa otin hiukan enemmän kavaa, mutta ei vaikutus siltikään tuntunut pahemmin. Matkaseurue tosin valitti, että vatsani toimi kavan jälkeen liiankin tehokkaasti.

Suunnitelmamme patikoida seuraavana päivänä tulivuorille koki kolauksen, kun illalla alkanut rankka sade jatkui koko seuraavan päivän. No, yksi lepopäivä on aina paikallaan. Seuraavana päivänä sade oli aamulla hellittänyt, joten päätimme suunnata kohti tulivuoria. Matkareittimme meni pitkin kuivunutta joenuomaa, joka puolessa välissä ei enää ollutkaan kuiva vaan ihan kunnon joki. Matkalla sadekin päätti uudelleen alkaa, joten ei kestänyt pitkään kun olimme litimärkiä. En muista milloin olen viimeksi ollut noin totaalisen märkä! Vaikka kävely olikin kostea, oli se silti (siitä huolimatta/juuri siitä syystä, vapaa valinta) ihan mahtava! Sademetsä (sellaiseksi sen ainakin laskin), rankka sade ja tulviva joki yhdistelmässä oli vain sitä jotain.

Tuli siinä talsiessa ja tasapainoillessa QUT:n laukkua hartioilla (olisi se rinkka ollut hyvä ottaa mukaan Australiaan, http://sphotos.ak.fbcdn.net/hphotos-ak-snc4/hs1196.snc4/154886_10150350666365157_713500156_16165526_6439510_n.jpg) ajateltua, että enpä puoli vuotta sitten olisi uskonut, jos joku olisi sanonut, että tulen patikoimaan kuivunutta/tulvivaa joenuomaa saksalaisen ja itävaltalaisen kanssa päästäksemme näkemään aktiivisen tulivuoren Vanuatun saarilla. Elämä heittää jänniin paikkoihin :).

Päästyämme tuhkatasangolle, jolta matkaa tulivuorille olisi vielä 30 min / 2h tulivuoresta riippuen, huomasimme, ettei opas turhaan varoitelllut, ettei ylhäällä näe juuri mitään. Kovan tuulen ja rankkasateen yhdistelmä oli "mind blowing" ja näkyvyys mitään sanomaton. Onneksi leiripaikka oli lähellä ja siellä tuulta pääsi vähän piiloon, vaikka sade edelleen piiskasikin. Todella suureksi onneksi paikalta löytyi pieni maja, joka itsessään olisi ollut karmea nukkumapaikka (seinät heikosti kiinnitettyjä pressuja), mutta se antoi hyvin heikolle teltallemme mahdollisuuden toimia edes jotenkin. Neuvo kaikille, halvin mahdollinen ei ole aina paras vaihtoehto. Ainakaan kovassa kelissä. Kyseinen teltta oli siis K-martista (paikallinen tarjoustalo) ostettu 20 dollarin yksikerroksinen teltta, joka ei tuollaista sadetta olisi yksin kestänyt hetkeäkään.

Iltapäivällä sade vain jatkui, joten päätimme odottaa huomiseen ja toivoa parasta. Paikalle ilmaantui myös kuuden ranskalaisen seurue, joista yhden varustus oli jopa heikompi kuin meidän, seikka joka sai Davidin huomattavasti paremmalle mielelle. Silti kommentti "I hate constant wetness" kuului usein, kuten myös Berndin "why do these mosqitos bite only me". Tarjoilimme ranskalaisille kuitenkin myös pientä hupia. Mukana oli pinkki sateenvarjoni, jonka Sydneystä olin ostanut. Olin sen kyllä Brisbaneen jättänyt, mutta David ystävällisesti sen toi mukanaan. Anyways, ranskalaisten leuat loksahtivat auki, kun puskasta (maja, jossa telttamme oli, oli piilossa ruoanlaittopaikalta) vain ilmestyivät David ja Bernd pienen pinkin sateenvarjon alla varoen kovasti kastumasta :D.

Seuraavana päivänä sade ei juurikaan hellittänyt ja oppaamme suosituksesta päätimme laskeutua alas vuorelta odottamaan parempia kelejä. Viimeiset vilaukset tuhkatasangolle ja piilossa oleviin tulivuoriin eikä muuta kuin takaisin alas. Oppaamme sanoi, että jos seuraavana päivänä (sunnuntai) keli olisi parempi, niin voisimme maanantaina tehdä päiväretken tulivuorille ja silti ehtiä ajoissa laivallemme. Tämä valoi meihin uutta toivoa ja ilman illemmalla hitusen parannuttua toiveemme tulivuoren näkemisestä heräsivät taas eloon. Saimme kuitenkin laivayhtiön edustajalta tekstiviestin soittaa hänelle ensi tilassa ja se vähän huolestutti meitä. Toisaalta Lalindan päällikkö kutsui meidät paikalliseen juhlaan seuraavaksi päiväksi, joten toivottavasti ainakin jotain positiivista oli luvassa.

Sunnuntai valkeni jo kirkkaampana, mutta soitto laivayhtiöön toi huonoja uutisia. Huonon kelin ja yllättävän lastin takia laiva ei tulisikaan saarelle seuraavana tiistaina, sillä se oli käynyt siellä jo edeltävänä päivänä, eli neljä päivää etuajassa. Seuraavan kerran laiva tulisi kahden viikon päästä, joten sinne meni paluukyytimme. Onneksi ensimmäisen majapaikkamme isäntä oli töissä lentokentällä ja sanoi pystyvänsä hoitamaan meille lennon. Meidän pitäisi vain mennä hänen luokseen seuraavana päivänä ennen kello yhtä "byrokratian" vuoksi. Olimme tästä tiedosta hyvin pettyneitä, sillä se tarkoitti, että luultavasti emme pääsisi näkemään tulivuorta sittenkään. Pääprioriteetti oli kuitenkin päästä takaisin Port Vilaan ajoissa, jotta emme myöhästyi Australian lennoltamme.

Vaikka sunnuntaihin mahtui ikäviä uutisia, ei se kokonaisuutena surullinen päivä ollut. Pääsimme nimittäin osallistumaan paikalliseen juhlaan, jossa kolmen kylän väki kokoontui yhteen juhlimaan yhteenkuuluvuutta tjsp. Tilaisuus alkoi presbyteerisellä lähes kolmen tunnin jumalanpalveluksella, joka sisälsi erittäin pitkän saarnan. Kolme tuntia paikoillaan on pitkä aika, mutta entistä pidempi jos ei ymmärrä mitään puheen sisällöstä. Palveluksen jälkeen oli kuitenkin vuorossa syöntiosuus, joka koostui runsaasta määrästä paikallista vihannes"kakkua" laplapia. Ulkonäöltään laplap on kuin iso pitsa (siis iso ja pyöreä) ja ymmärtääkseni se paistetaan maan sisällä kunnes raaka-aines (tällä kertaa käytettiin maniokkia ja banaania) sulaa yhdeksi "kakuksi". Herkullista tavaraa, jota ahdoimme itsemme täyteen!

Kylän päällikkö halusi jostain syystä viettää paljon aikaa kanssamme ja niin tässäkin juhlassa. Yhdessä vaiheessa hän nousi ylös ja tuntui esittelevän meidät. En tiedä mitä hän muista sanoi, mutta viekkaan, että kohdallani oli paljon juttua Nokiasta. Ainakin se sana tuli monta kertaa mainittua. Luulen tosin, että päällikkö luulee minun olevan maasta nimeltä Nokia :).

Maanantaina olikin aika sanoa hyvästit Lalindan väelle ja suunnatana takaisin Craig Coveen, josta toivottavasti järjestyisi meille kyyti takaisin Port Vilaan. Isäntämme Sam oli ahkeraan puhelimessa, mutta mitään varmaa ei tuntunut löytyvän. Hän ei kuitenkaan tuntunut asiasta juurikaan stressaavan, mutta me olimme kuin tulisilla hiilillä. Mutta mikäpä siinä olisi auttanut kuin odottaa. Maanantai ja tiistai menivät pitkälti pyöritellessä peukaloita ja toivoessa parasta, samalla kun mahdollisuudet nähdä tulivuori muuttuivat ensin epätodennäköisiksi, hyvin epätodennäköisiksi ja lopulta hävisivät kokonaan.

Lopulta Sam onnistui kuitenkin löytämään meille lennon Port Vilaan keskiviikoksi. Kyseessä oli Ambrymin pohjoispuoliselta saarelta tuleva kone, joka tekisi stopin meidän takiamme. Halpaa puuha ei ollut, matka tällä tavalla tuli kustantamaan noin 5 kertaa enemmän kuin rahtilaiva, mutta ainakin olisimme ajoissa perillä. Ja olihan se aika vänkä hetki, kun lentokenttä avattiin ja kone laskeutui vain meidän takiamme ;).

Port Vila to Brisbane 1.12. - 2.12.

Keskiviikkona sitten kolme hyvin haisevaa turistia saapui taas Port Vilaan. Voin kertoa, että kuuma suihku tuntui taivaalliselta! Illan vietimme yhdessä fidziläisen ystävämme Tukinin sekä meille etuudestaan tuntemattomien fidziläisten kanssa. Mukava ilta ja saimme kunnon perehdytyksen Fidzin poliittiseen historiaan: muutama vallankaappaus ja diktaattori viimeisen kymmenen vuoden sisällä. En usko, että itse Fidzillä ollessamme olisimme saaneet noin rehellistä tulkintaa maan tilanteesta.

Torstai aamupäivä menikin tuliaisia ja matkamuistoja ostellessa ennen kuin lento kohti Brisbanea lähti matkaan. Sydneyn kentälle päästyämme ensimmäinen pysähdys oli McDonaldissa, jonka jälkeen piti tietenkin ostaa muutama donitsi. Pitää ottaa sivistyksestä kaikki irti pienen tauon jälkeen :P. Ilta kahdeksan tienoilla oltiin taas Brisbanessa ja oli kuin kotiinsa olisi tullut. Oli sellainen lämmin fiilis palata tähän tuttuun kaupunkiin, jossa tuli melkein 5 kuukautta elettyä :).

Summa summarum:

Vanuatu - ehdottomasti vierailun arvoinen paikka! Suosittelen kuitenkin varaamaan rutkasti aikaa ja kärsivällisyyttä, sillä suunnitelmia voi joutua muuttamaan useastikin. Kuitenkin Vanuatu tarjoaa niin paljon, mahtavia saaria, ystävällisiä ihmisiä, todella kaunista ja yllättävän monipuolista luontoa, aktiviteetteja moneen lähtöön sekä tietenkin tulivuoria. Joku päivä tahdon kyllä nähdä aktiivisen tulivuoren, joten pitänee palata Vanuatulle :).

Next:

Edessä viimeiset kaksi viikkoa Australiassa. Ei enää niin haikea fiilis ole kuin aikaisemmin, sillä lähes kaikki tutut ovat myös pois Brisbanesta. It's been good ja toivottavasti sellaisena myös jatkuu. Huomenna suunta pohjoiseen Cairnsiin 1,5 viikon road tripille, jonka aikana stopit ainakin Fraser Islandilla sekä Isolla Valliriutalla J. 17.12 lähteekin sitten jo lento Suomeen. Vähiin käy ennen kuin loppuu, mutta kaikki hyvä loppuu aikanaan. Ja teitä kaikkia sekä joulua Suomessa oikeasti jo odottaakin :)!