Pokhara, Nepal

7.1.2010

Hyvat uudet vuodet! Ei olisi huipumpaa aloitusta voinut keksia uudelle vuosikymmenelle, kuin vuoristomaisemat Annapurnan trekilla. Tahan blogipaivitykseen mahtuu kaikkea aina raskaasta vaelluksesta, muutamiin hauskoihin kohtaamisiin. Pakko sanoa etta kylla vuorilla oli huipumpaa kuin rannalla makoillessa.

Lahto tapahtui Katmandusta 26.12. oppaani Maila tuli hakemaan minua hotellilta. Nappasimme bussin Pokharaan ja sain suunnitelman kateeni vaelluksesta. Tarkoitus oli yopya yksi yo Pokharassa ja lahtea sitten bussilla aloituspisteeseen. Vietimme hieman huuruisen illan paikallisessa baarissa ja heitettiin turhat muodollisuudet pois. Aamulla kuitenkin taysin odottamaton yllatys. Maila tulee herattamaan aamulla seitseman aikaan niinkuin pitikin. Maolaiset paattivat aloittaa uuden lakon ja reissu myohastyisi paivalla. No eipa tuo haitannut itsea, kaansin kylkea ja sanoin etta huomenna sitten. Jatkoin unia pari tuntia lisaa. Paivasta tuli hieman pitkaveteinen, mikaan ei juuri ollut auki. Keskusteluakaan ei oikein tahtonut syntya ja se muistutti enemman Aki Kaurismaen leffojen dialogeja.

Seuraavana paivana kuitenkin kaikki oli taas hyvin ja paastiin aloittamaan reissu. Saavuttiin kahden tunnin bussimatkan jalkeen aloituspisteeseen. Vaelsimme ekana paivana Tikedungan kylaan joka oli noin 4 tunnin matkan paassa. Helppo paiva ekaksi ja dal bhat riisit syotiin guest housessa. Palan painikkeeksi maisteltiin paikallista koti viinia rokshia. Vaellus oli melko uskomatonta hienoissa maisemissa pikku hiljaa nousten ylemmaksi vuoristoon. Illat tuli istuskeltua majataloissa jutellen toisten reissareiden kanssa. Aikaisin nukkumaan ja aikaisin ylos aina uuteen paivaan.

Paivat olivat melko raskaita, mutta oli aina hieno tunne istahtaa poytaan syomaan ruokaa ja levahtamaan. Lisaksi horisontissa haamottavat huiput olivat paiva paivalta aina lahempana. Parhaiten jai mieleen 3. paiva kun herasimme viidelta aamulla nousemaan Poonhill kukkulalle 3600 metriin. Ylhaalla nakyy tahtitaivas ja pieni vaeltajien jono nousee huipulle katsomaan auringonnousua vuoristomaisemiin. Ylhaalla oli pieni nakoalatorni josta saattoi nahda Dhaulagiri vuoriperheen ja Annapurnan koko perheen. Paikalla oli jotakuinkin sata ihmista ja tunnelma maaginen kun aurinko vihdoin nousi ja valaisi vuorimaisemat. Alhaalla saattoi nahda pilvimeren peittamassa laaksoja. Palasimme takaisin syomaan aamiaista ja aloittamaan ehka raskainta paivaa.

Toinen paiva joka jai mieleen oli kun saavuimme Annapurnan perusleiriin. Taysin vuorien saartamana 4100 metrin korkeudessa. Tapasin mielenkiintoisia ihmisia, neljan Australialaisen perheen ja yhden Kolumbialaisen miekkosen. Illallista nauttiessa oli olo kuin porukka olisi tuntenut pitkaankin. Kerrankin statusta ei kertonut koulutus, raha tai tyo. Kaikki olivat saman henkisia. Kavimme yolla katsomassa viela tahti taivasta ja taytta kuuta joka oli valtava.

Mieli hieman haikeana alkoi alas tulo. Taydellistahan mikaan ei ole ja vaelluksessa pahinta on alastulo. Jalat rakoilla ja polvet heikoilla lahdettiin laskeutumaan. Mielenkiintoistahan sekin oli varsinkin kun otettiin pieni maraton viimeisena paivana. Matkaan johon olisi kuulunut menna viisi tuntia, taittui kolmessa ja puolessa. Maila sanoi etta meikalaisessa on kylla ainesta vaeltamaan. Palattiin bussilla takaisin Pokharaan.

Myohemmin illalla tormasin kolmeen Italialaiseen joihin olin tormannyt joka paiva vaelluksen aikana. Nautimme kunnon pihvit Everest steak housessa. Palan painikkeeksi pari olutta ja katsoimme mita yoelamasta loytyy. Hiljainen ilta, mutta meilla oli hauskaa. Aamulla hyvastelin Mailan ja vaihdoin guest housea Katmandussa tapaamani Sarojin veljen luo. Han tulee kaymaan Pokharassa parin paivan paasta ja lahdemme Chitwanin kansallispuistoa katsomaan.

Nyt on aika lahtea tapaamaan Japanilaista Kenjia jonka tapasin myos vaeltaessa. Aika levahtaa hieman raskaan vaelluksen jalkeen ja tuijottaa hetki leffoja.

-Matias