Heips matkaajat! Sairastelu matkalla on aina tylsä juttu. Onneksi kuitenkin on ollut teillä tuuriakin matkassa, jo pari kuukautta ja vain yksi sairastelu niin että olisi haitaanut. Kyllä siellä olisi voinut saada useammankin sairasjakson noin pitkällä keikalla. Teitä voikin käyttää jatkossa asiantuntijoina, jos sinne päin maailmaa meinaa matkustaa. Ja jää teillekin varmaan oma lista mihin uudestaan palata jatkamaan tutkimusmatkaa. Täällä on nyt sitten valkoinen talvi taas vaihteeksi vain unta. Lämmintä + 5 ja vettä sataa. Tulee tauko metsän kaatoon, ei sinne viitsi mennä kun on niin sottaista homma näillä keleillä. Mutta eiköhän se pakkanen sieltä taas kohta pölähdä, on sentään vasta tammikuun puoliväli. Nauttikaa Singaporen erilaisuudesta. Iskä.
Meve
Heips reissaajat.Muistakaahan siellä Singaporessa, että ette sitten syö purkkaa tai syljeskele niitä, saatte isot sakot.Voin oikein kuulla Minnan kättentaputukset kun pääsee shoppailemaan.Osaan vain kuvitella miten ihanaa päästä ostelee noin isoon paikkaan.Harmi se Koh Tao sairastelu.Googlasin paikkaa aikaisemmin ja totesin kanssa sen olevan paratiisi jonne ehdottomasti on päästävä joskus tulevaisuudessa.Haliterkkuja koko rastilanporukalta
Jaana
Näin Eevaa tänään. Sehän lähti samaan aikaan kun te, mutta oli tullut jo viime viikolla takaisin. Kertoi kuinka ihanaa siellä oli ollut. Niilläkin oli ollu kiva matka. :) Eeva kertoi, että kerää rahaa ja lähtee pian takaisin Aasiaan. :D Tänne tosi hyvää. Ninni kasvaa vauhdilla ja tänään just rakensin sille pahvilaatikosta leikkipaikan. :D Tein siihen paljon koloja ja laitoin pehmukkeeksi pyyhkeen. :) Ninni tykkäs. Nyt se väsähti kun oli syönyt ja leikkinyt niin paljon.. <3 Sain muuten töitä!! Meen helmikuusta alkaen takas BR:lle. :) Eli kaikki hyvin. :) Pitäis pian vaan selvittää pääsykoekirjoja että voia pikkuhiljaa alottaa lukemaan.. toisaalta vois vielä vähän miettiä minne sitä oikeen hakis. :D Mutta päivä kerrallaan. :)Eipä muuta. Ikävä sinnuu, mut sen varmaan tiesitkin. <3 Haleja. -Jaana
Äiti
Uutisia: Latesta on tullut isä, Kaarinasta on tullut mummi, Laurasta täti : tänään 5.1. syntyi Laten ja Miia poika klo 1.46. Paino 3589 g, pituus 51 cm. Nuori perhe voi hyvin ja isoäiti kiitollinen. Eilen istuttiin meillä iltaa ja syötiin yhdessä kaikessa rauhassa Kaarina, Nina ja Mikko. Juteltiin synnytyksestä ja Nina pyöritteli päätään sun tulevaa ammattia ajatellessaan. Samalla oli tähdet sopivassa asennossa pikkupojan tulla tähän nyt niin kylmään maahan. Suomipoika. Haleja teille kovasti. Äiti
Pekka Ukki
Toivon, että matkan loppuosuus menee suurimmitta kommelluksitta ja tulette terveena takaisin toisenne paremmin tuntien. Matkailu avartaa, antaa perspektiiviä nähdä ongelmia, joita on Telloksella ja joita olette edeltäjiltänne perineet. Joten kyllä töitä riittää. Rakastakaa ja lisääntykää, muttei koko palloa tarvitse täyttää. t. Ukki (kirjasi Äiti)
Paulamummi
3.1.2009 klo 13.00. Hei Nupukka siellä kaukana, tämän hetken nimeä en sieltä kartalta löytänyt, mutta on varmaan aurinkoa ja lämmintä. Usko tai älä meilläkin paistaa aurinko, siis nyt 3.1. päivällä, lunta ei paljon, maa ja metsä kuurassa, joten on kaunista ja pakkasta 12 astetta. Kuuntelen vanhaa kasettia, missä olemme Huittisissa Sylvi ja Helmitäti ja Pappa, siis Helmin mies. Juttelevat ja minä, Pekan ääntä ei kuulu, hän äänittää salaa. Siis joulu oli ja meni. Söimme itsemme pyöreiksi ja kaikenlaisia herkkuja, minä kuitenkin pidättäydyin Hannan kurmeeherkuista ja ryypitkin otin maltillisesti, joten selvisin siitä juhlasta hyvin. Myös tämä vuosi alkoi kotona kahteen "Pekkaan", ei oltu edes ulkona koska paukkuminen toi mieleen sota-ajan ja Dinokin oli hermona äänistä. Mutta mieli on hyvä, ajatukset käyvät usein siellä teidän luona, kuinka paljon uutta ja ihmettä olette kokeneet. Toivon teille leppoisaa loppulomaa. Ja pianhan olettekin kotona kertomassa kaikesta. Terveisin Mönne (kirjasi Äiti)
Iskä
Ja Pertula calling..... Bileet oli ja meni. Ihan rauhallisesti. Meidän vieraat oli oman Malesian reissunsa jäljiltä vielä aika väsyneitä. Mutta siis syötiin, juotiin kohtuudella, raketit pääsi taivaalle kuohuviinien kera. Tinat valettiin ja viiden kieppeillä nukkumaan. Leena oli ostanut patoja ja maassa poksuvia. Yksi pata muuttui konekivääriksi, kun se kaatui heti ekasta poksusta. Ja joka poksu muutti sitten ampumakulmaa. Onneksi suunta oli enimmäkseen metsikköön, eikä autoon tai taloon, joka olisi ollut se toinen suunta. Teilläkin oli siis kunnon uuden vuoden vastaanotto, vähän erilainen, mutta onneksi ei sateinen. Eilen kävin äidillä ja mökillä tsekkaamassa veden korkeuden. Äiti oli normaali, ei juuri joulusta puhunut ja tilanne normalisoitunut. Mökillä järvi laskenut, minkä oli arvattavaakin, kun täällä on nyt ollut pirun kylmä, paikoin 15 pakkasta jo monta päivää. Tänään olin kotona koko päivän metsähommissa ja nyt ei selkä tahdu mutkalle mennä. Siinä hommassa ei kylmä tunnu, päin vastoin, oikein mukava kiprakka keli pitää hien loitolla. Ja puita tuli taas mottitolkulla. Meillä oli yökylässä taas nuo pikkuriiviöt, Johannan tytöt. Niillä sitä riittää energiaa, ja joka paikkaan kerkiävät. Mutta hauskoja ovat tuossa iässä. Nina ja Mikkokin kotiutuneet Lapista. Ilmeisesti reissu oli kokonaisuutena mennyt hyvin, kommervenkeistä huolimatta. Täytyy huomenna soitella kuulumiset, kun ovat levänneet ja toipuneet. Leenalta terveisiä. Iskä. PS Talvirenkaat vielä hakematta, yritän tällä viikolla hakea.
Kosanderi
Moro moro Lapsukaiset !!!! Järvenpäästä kans terveisiä sinne lämpöseen maailmaan. Meve tos kirjoitteli että menään mukaan niitten kaa mut tulikin esteitä meille ku naiset oli shoppailemassa par tuntii nii sit myöhästyttiin,ens kerralla sit uusiksi. sain tänään vasta auki hetki sitten nää sivut ja alankin niitä lukemaan ja tutkimaan miten olette saaneet aikaa tuhlattua siellä.Tinat tuli kans valettua ja jonkin moinen Joutsen oli mallallakin mut mä olin joku Shemeikka jolla oli tietty rahaa paljon...Heh.Ei täs nyt kummempia hyvää reissua ja henkee sinne kaikin puolin T Kosanderi
Meve
Tervehdys reissaajat.Nauttikaapa vaan lämmöstä.Meille on luvasa kovia pakkasia tiistaille asti n.-15 pakkasta ja sitten päivän +- 0 ja taas pakkasia.Upea auringonpaiste ollut muutaman päivän.Katsoin netistä teille säätiedotusta ja kyllä siellä alkaa paistamaan sunnuntaista etiäppäin ja oikein +30 hellettä.Kyllä teidän kelpaa lekotella:) Sain uudenvuoden tinasta upean pitkäkaulaisen joutsenen,mitähän lie tarkoittanee(oli rinuksilla raharykelmäkin oikein komea), kotiin tuodessa pää oli mennyt poikki, nyyh.Masalla taisi olla jonkinlainen lohikäärme ja tiettty rahaa enemmän kun mulla,siis ei mitään uutta:) Tänään ollaan menossa pitkästä aikaa syömään ulos, ilmeisesti Jumboon Amarilloon ja sitten kaiketi leffaaan.Jukka ja Malla tulee meidänkanssa.Aurinkua teille sinne ja haliterkkusia:D
Äiti
Vuosi 2009 alkoi aurinkoisena ja kauniina täällä Pohjoisessa. Pyysin Ninaa kirjaamaan ylös Citybileparin seikkailut Lapissa johonkin, sillä kyllä heille on viikossa tapahtunut vaikka mitä. On juuttunut mono sukseen, moottorikelkka rinteeseen, kumpikin baariin jne. Välillä tulee soittoja, että katsokaa netistä, miten bussit menee - ja ne on menneet jo:) Taas ollaan töissä uudessa työhuoneessa, mikä tuntuu oikein omalta - enemmän kuin edellinen. Uuden Vuoden tinat lupasivat vaix mitä, siitä enemmän, kun tulette kotiin. Koittakaa saada nyt nuotio johonkin ja pikku pannu, että pääsette valamaan omanne:)Ilotulitus Turussa Samppalinnan mäellä oli huikea kokemus, jäi toiseksi ilotulituksen SM-kisanäytöksetkin. Mennään joku kerta kaikki sinne - kannattaa! Tänään menen äidille ja isälle hakemaan Fellua ja kirjaan vähän mönnen ja ukin uuden vuoden aatoksia, jotka maanantaina sitten rapotoin täällä teille. Matkustellaan yhdessä auringon ympäri tällä samalla maapallolla. Hyvää matkaa 2009 kaikille! Halauksin Äiti
Masa
Hauskaa Uutta Vuotta toivottaa Rastilan poppoo
Iskä
Ja eikun mycket happy new jear!!!!! Teillä on jo vissiin uuden vuoden iltabileet kohta alkamassa, minä töissä vielä. Mutta lähden kyllä ajoissa rakettijalustoja valmistelemaan. Taas saa naapurit pidellä kalsareista kiinni kun mäeltä lähtee. Nina soitteli aamusta kun ei ollut nukkunut kunnolla, mökissä naksuu ja poksuu. Niinhän se tekee tuolla Lapissa, pattterit ja seinät elää lämpötilojen mukaan. Olivat olleet eilen moottorikelkkailemassa. Tänään meinaavat varmaan lähteä Yllästunturin puolelle bilettämään, kun tuo äkäslompolo on enempi meidän vaarien ja mummojen kylä. Oikein mukavaa ja riemukasta vuoden vaihteen iltaa Teille molemmille. Olkoon tuleva vuosi edellistäkin onnellisempi teille. Halit ja terveiset myös Leenalta ja Jaskalta. Iskä