Privyet!

Vihdoinkin ollaan Irkutskissa Baikal-jarven tuntumassa. Takana on nelja vuorokautta istumista, syomista, makaamista, nukkumista, musan kuuntelua, nukkumista, wc-kahvassa roikkumista, jaloittelua asemalla, nukkumista ja lukemista. Miksi siis lahtea Kanarian saarille rentoutumaan, kun sen voi tehda huomattavasti halvemmalla Pietarista kasin, eika tarvitse pelata palamista?

Matka alkoi siis Pietarista 4.11.10 klo 16.22. Jaoimme neljan hengen hytin kahden venalaisrakastavaisen kanssa. Meilla oli yla- ja heilla alapedit, tosin heille olisi riittanyt yksikin sanky, koska he olivat koko ajan toistensa kimpussa. Jos me vietetaan kuherruskuukautta blogin kanssa, niin heilla taisi olla sellainen oikeasti. Junan tunnelma ja olemus valittyy varmasti parhaiten lisaamistamme kuvista.

Rahaa matkan aikana ei mennyt yhtaan! Ostimme ennen matkaa kuivamuonaa ja liemia noin 25 eurolla. Ruuat olivat paasaantoisesti nuudelia, puuroa ja sailykkeita. Sailykkeet olivat aina paivan arpa, koska venajan kieli on edelleen hieman hakusessa. Junassa oli yksi ravintolavaunu, jossa vierailimme ainoastaan ensimmaisena iltana. Talloin tapasimme kaksi venalaisdurakkia, jotka auliisti tarjosivat kuohuvaa ja mehan auliisti otimme vastaan.

Seuraavana iltana saimme kutsun viereiseen hyttiin vodkabileisiin. Katsu suoritti talloin ensimmaisen tehtavansa, siita myohemmin paivitysta videomateriaalin avulla. Venalaiset puhuvat englantia huonosti, mutta silti se ei esta heita puhumasta meille. Monesti kuunnellaan pitkiakin kertomuksia venajaksi ja dadaillaan mukana. Olemme kuitenkin oppineet kaytannon sanastoa, kiitos erityisesti jalkimmaisten hyttikavereiden.

Mita enemman junassa vietti aikaa, sita laiskemaksi muuttui. Jopa sikapeli oli liian raskas mentaalisesti ja fyysisesti, koska pisteita ei jaksanut ynnata yhteen ja siat olivat liian raskaita heittaa. Nukkuminen ja musan kuuntelu oli matkan parhaimpia juttuja. Venajalla kaikki junat kulkevat Moskovan aikaa, mutta kaytannossa ylitimme viisi aikavyohyketta. Joten arvatkaa vaan oliko paa sekaisin, kun elimme Moskovan aikaa, mutta aurinko nousi ja laski omaa aikaansa. Lisaksi kyytiin hypanneet matkustajat elivat oman aikavyohykkeensa mukaisesti.

Matkan kokonaispituus Pietarista Irkutskiin on noin 5000 km. Juna pysahtelee pari kertaa paivassa suurimmilla asemilla, jolloin paasee happihyppelylle. Asemalaiturille kiiruhtavat paikalliset mummot myymaan tekemiansa ruokia. Naita emme tietystikaan ostaneet, koska meilla oli omat herkkuevaat. Junan yleishabitus oli siisti ja lammin. Junan henkilokunta imuroi ja kerasi roskia paivittain. Pahimmaksi kulmakiveksi osoittautui junan vessa, joka oli kusta taynna. Laitoimme jalkaamme aina sinne mentaessa kusisukat ja -kengat. Oven kahvassa roikkuen tahtaaminen oli ajoittain hyvin haastavaa, koska junan kulku ei ollut kovinkaan tasaista. Suihkua ei tosiaan ollut ja viimeisen paivan look oli sen mukainen. Hostellin suihku ja posliinipontto olivat taman paivan parhaat jutut!

Olemme nyt siis irkutskilaisessa hostellissa nimelta Baikaler Hostel. Taalla hostellissa meno on jo kansainvalisempaa ja enkulla parjaa mainiosti. Paivalla tapasimme kaksi paikallista teinipoikaa, josta toinen opiskeli yliopistossa englantia ja ranskaa. Pojat nayttivat meille kaupungin parhaita nahtavyyksia ja kantoivat ostoskassejamme. Toinen raukka ei osannut lainkaan englantia, mutta kulki kiltisti toisen perassa. Paatimme junamatkan jalkeen palkita itsemme hieman monipuolisemmalla ravinnolla, joten ostimme perunaa ja kalaa kokkausta varten. Hostelliin paastessamme huomasimme, etta kaytossa ei ole hellaa eika uunia ja savukalaksi luulevamme kala onkin kypsentamaton. Pakastevihannekset mikrossa olikin aivan eri asia kun nuudelit vedessa.

Huomenna suuntaamme Baikal-jarvelle ja matka kohti Mongolian Ulaanbaatoria jatkuu keskiviikkona.

Parasta: Olla nainen!

Pahinta: Kusisukat ja aitiopaikoilta nahty blowjob junan kaytavalla.