Profile
Blog
Photos
Videos
3.12.12 -> Key West. Florida. USA
Jottei hommat alkaisi toistamaan liikaa itseään päätettiin Syksyn kanssa lähteä päiväretkelle Yhdysvaltojen eteläisimpään kaupunkiin: Key Westiin. Naisia ei tälle reissulle huolittu mukaan, ehei, vaan nyt mentiin viettämään kahdestaan "quality timea"!
Key Westhan sijaitsee vain 90 mailin (140 km) päästä Kuubasta
(vastavuoroisesti Miamiin on 160 mailia) joten Havannalaisvaikutteet
ovat suhteellisen vahvasti läsnä (Salsarytmit melkein kuulee!). Saaren
halkaisevan pääkadun varrelta löytyi mm. Ernest Hemingwayn vanha
kotitalo sekä Floridan vanhin juottola. Kymmeniä krääsäkauppoja sekä
tietysti Yhdysvaltojen eteläisin kolkka.
Bussimatka Key Westiin kesti Miamista 3.5 tuntia (pysähdyksillä) ja rautatietähän tänne ei enää kulje vaikka Roope Ankka niin opettikin (Se on purettu pois). Maailman suurin koralliriutta reunusti saarelta toiselle mutkittelevaa matkaa ja parhaimillaan ylitettiinkin yli 7 mailia pitkä silta. Välisaaret (mm. Key Largo) olivat erityisesti sukeltajien ynm. suosiossa kadunvarsilla kirkuvista majatalomainoksista päätellen. Key Westiin saavuttua (n.klo 11:00) aurinko oli jo noussut pilvettömälle taivaalle ja olikin aika alkaa tutustua tarkemmin mestoihin. Yhdysvaltojen eteläisimmällä kolkalla otettiin päiväunet ja mexikolaisesta pikkuravintolasta irtosi tilanteen vaatima herkullinen lounas. Kuvat puhukoot loppumatkan osalta puolestaan..
+I+
- comments