Profile
Blog
Photos
Videos
Loppu haamottaa ja kohta humppalullat ovatkin jo kuusen alla, nimittain ensi pe olis tiedossa 30 tuntia kestava lento suomeen. Pitkaltahan se kuulostaa, mutta eikohan tuo odotus kotona sitten palkita!
Talla hetkella olemme viettaneet vajaan viikon verran aikaa taalla pahamaineisella Pattayalla. Paikka vaikuttaa kuitenkin mainettaan paremmalta mereen laskevasta paskaputkesta seka kuhisevista venalais turisteista huolimatta.
Tanne tullessamme treffasimme heti Suonenjoen kuuluisaa mansikkaa, Pekka Lainetta seka Pekan kaveria australialaista kaveria Krisia. Maanantaina kavimme yhdessa markkinoilla seka leffassa ja tiistaina olikin vuorossa sitten Pattayan kuuluisa ladyboy show. Naytos oli kylla erittain mielenkiintoinen ja hammennysta herattava, kun kymmenet viimeisenpaalle tallatyt "naiset" tanssivat ja keimailivat lavalla. Yhteiskuvassa olo jopa itsella tuntui himean miehiselta noiden rinnalla, vaikka tosiasiassa niillahan ne pallit on!
Naytoksen jalkeen paatimme jatkaa teemaa, jolloin poikien johdattelemana siirryimme baarikadulle yhteen Go Go mestaan, missa puolialastomat numeroidut naiset tanssivat odottaen noutajaa, joka usein todennakoisesti on keski-ikainen, kaljamahan omistava turisti. Myos varaslahto suomen pakkasiin paastiin ottamaan paikallisessa jaabaarissa.
Tassa kuluneen parin viikon aikana Phuketista lahdettyamme olemme ehtineet kaymaan lapi myos saaria. Koh Phanganilta paallimmaisena mieleen jai Thaimaan kuuluisat Fullmoon partyt, jossa porukkaa ja sankoja riitti aamutunneille saakka.
Rantabileet jatkuivat myos Koh Taolla sinne siirtyessamme. Syytahan juhlaan riitti, silla Ellilla oli synttarit ja Odella tj0 vuosipaiva. Tao oli kaunis ja viihtyisa, mutta viiden paivan jalkeen kyllastyimme pilvisiin keleihin ja halusimme vaihtaa maisemaa. Aina ei kuitenkaan vaihtamalla parane, silla seuraavana vastassa oli sateinen Samui, missa kaksi ensimmaista paivaa saimme kahlata katujen kuravesissa. Kolmantena paivana seuraamme liittyivat kuitenkin Ellin porukat, jotka iloksemme toivat myos auringon mukanaan. Siinahan sita sitten maattiin koko porukan voimin rannalla uudet tulokkaat hieman kartsaten. Samuilla lomaillessa yhtena paivana paasimme myos ajelemaan skoottereilla ja toisena norsuilla.
Tanaan tokavikana paivana meilla olis tarkoituksena makoilla hieman rannalla ja lahtea tekemaan viimesia ostoksia ja huomenna sit lahisaarelle snorklailemaan vahan kirkkaampaan vesistoon. Ellin porukat tulivat myos pari paivaa sitten perassamme tanne Pattayalle, joten nekin messissa.
Tuntuu se vaan niin uskomattomalta, etta jo parin paivan paasta sita tonotetaan Suomen pakkasessa. Varmasti tulemme kaipaamaan takaisin maailmalle, mutta nyt kuitenkin on jo kova polte kotia pain nakemaan kavereita ja sukulaisia, silla ikava on! Lauantain homecoming partyja odotellessa wuhuu!
Ja joo tosiaan Samuilla ollessamme odelta pollittiin kamera(eika ollut muuten ensimmainen), jolloin suurin osa saari kuvista meni siina mukana. :(
- comments
Mummo&[email protected] hei bilettajat! Kylla taalla on jo odotettukin naita viesteja, vaikka tiedossa toki on sekin,etta pian paasee halimaan kans. Tervetuloa tanne pakkaseen----varpaita paleli asken kovasti Hulillakin.
Katsu I'm coming home, i'm coming home, tell the world that I'm coming home!!! Nähdään la ja kiitos kutsusta!!!
Paula # 1 voi paulat!! tehan ootte ihan papuja. nauttikaahan pakkasista!! ja palaillaan pian..:)