Profile
Blog
Photos
Videos
Kk reissua jo takana ja paivat toisensa jalkeen kuluvat aina vain nopeampaa. Thaimaasta emme jaksaneet tehda enaa viimeista paivitysta silla Koh Lanta osoittautui todella kuivaksi mestaksi ja Phuketissa majailimme vain yhden yon. Hyvalla muistelemme Lantan halpoja hintoja, iloisia keittiotateja, hikisia lenkkeja seka paivaa jolloin huristelimme skootterilla ympari saarta. Muutoin totesimme Lantan olevan nimensa veroinen.
Nyt vajaa viikko kulunut taalla Kuala Lumpurissa Chinatownissa. Ensimmaiset kolme yota vietimme Reggage guest housessa, joka oli kaikinpuolin siisti paikka. Matkabudjettiamme ajatellen paatimme kuitenkin vaihtaa halvempaan Red Dracon majaan. Sen verran voimme kertoa etta taa paikka haisee, siivojista ei nay jalkeakaan, vessojen lattioita koristavat kakkakikkareet ja bedbugsitkin jattivat jalkensa jo parin tunnin paikkareiden jalkeen. Onneks varasimme taman vain kahdeksi yoksi, joten luulemme selviavamme!
Kuala Lumpur on osoittautunut kivaksi ja todella edulliseksi kaupungiksi. Kahtena paivana on tullut kahlailtua keskustan jattimaisia ostareita ja voi miten pieneksi sita itsensa tunsikaan siella. Toissa iltana hengailimme guest housen reggage baarissa, jossa teimme uusia tuttavuuksia monien erimaalaisten kanssa.
Eilen kavimme elokuvissa katsomassa tyttojen homppaleffan Monte Carlon ja tanaan olimme syomassa sushiravintolassa, joka oli nalkaisille reissaajille paratiisi. Kokeneemmat reissaajat "ihanat naiset raiteilla" (Ellin sisko saara ja saaran kamppis katsu) olivat suositelleet paikkaa ja kutsuivat sita sus***aivaaksi ja sita se juuri olikin!! Parin tunnin syomisen jalkeen mahat taysina raahauduimme viela ottamaan pakolliset kuvat Twin towersilta.
Huomenna taa haiseva murju vaihtuu Perhentiasaaren toivottavasti hieman siistimpaan tonoon ja ihaniin hiekkarantoihin!!
- comments
hulimummeli voihan jeekutarallaa ---taalla on seurattu lullien matkaa ja kerrattu lilliaisen isosiskon matkaa oikein "laajennetulla " sukuporukalla.reippaille reissaajille iloista mielta ja kaikkea hyvaa etiapainkin.
Marja ja Jomppa Nimpparionnea Ellille vielä täällä Koh Saarenmaalta. Hyvä. että pääsette pois sieltä haisevasta murjusta,,,,,,,,,vai vielä kakkakikkareita............... Nauttikaa nyt vapaudesta ja lomasta, niin jaksatte sitten painaa duunia Australiassa. Haleja molemmille.
Heli-mother Vau, mika Twin Tower. Vahan erinakoisia ovat rakennelmat taalla Riikassa, jossa ollaan tyokaveri Pirjon kanssa viimeista aamua. Akkia aika kuluu. Te ootte ollu nyt tasan kuukauden reissussa ja ootte kylla tosi ruskeita. Lepoa, voimia ja rauhallista mielta molemmille!
" Mikä se oli?" Mä katon tota sushi-kuvaa ja melkein kuolaan! Maailman parasta, et tekin löyditte ton paikan, koska se on maailman paras ruokapaikka. Ja Reggae-baarikin -voi että! KÄykäähän myös Little Indiassa maistelemassa aitoa intialaista ruokaa banaaninlehdeltä. Meilläkin oli sairaalassa viime viikolla intialaista, mut voin kertoa, että hieman maistui lattealta. Kyllä tuli taas kerran reissaamista ja makunautintoja ikävä. Nauttikaa ihanat ja pysähtykää lepäämään aina kun siltä tuntuu. Haleja molemmille <3