Profile
Blog
Photos
Videos
Kahden paivan purjehdus on takana. Paatin nimi oli S.V. Whitehaven, ja miehistoa oli kolme kappaletta: Nick, Hugh ja William (kokki!). Meita turisteja oli matkassa kai 24, en oo ihan varma, mutta sen verran siihen veneeseen mahtu nukkumaan miehiston lisaksi.
Lahdettiin matkaan sunnuntaina puolen paivan jalkeen. Saatiin informaatiota veneesta, merella olemisesta, tulevasta ja kaikesta muusta mahdollisesta, myos vessan vetamisesta.
Ensimmainen pysahdyspaikka oli Coves Bay, kaytiin siella snorklaamassa. Vesi oli tosi suolaista, enka osannut kayttaa snorkkelia kunnolla, joten totesin lopulta, ettei se ehka oo ihan mun juttu, mutta ainakin tuli kokeiltua. Meilla oli paalla myos tosi ihanat 'stinger suits', eli ei markapuvut, mutta samanoloiset, joiden tarkoitus on lahinna suojella vaarallisilta meduusoilta.
Nahtiin aika paljon kuollutta korallia meren pohjassa, ja vahan kaloja, mutta ei ollut yhtaan niin hienoa, kuin yleensa kuvataan koralliriuttoja.
Vedesta noustua saatiin kahvia/teeta ja kakkua ja kekseja. Hetken paasta tuli kaikenlaista naposteltavaa ja dippailtavaa, ja sitten taas hetken paasta jo saatiinkin paivallista. Ilma oli hieno, samoin auringonlasku. Istuttiin iltaa veneen keulassa muutaman muun ihmisen kanssa, ja tutustuttiin toisiimme.
Seuraavana aamuna herattiin katsomaan auringonnousua, syotiin aamupalaa ja seilattiin seuraavaan paikkaan, eli paasaarelle, Whitsundaylle ja Whitehaven Beachille. Ranta oli iiiiiso ja tosi upea (kuvassa). Vietettiin siella muutama tunti uiden, kuvaten ja aurinkoa ottaen. Tutustuttiin kanssa lisaa muihin matkaajiin.
Rannalta lahdettaessa nahtiin iso lisko metsassa. Yritin kovasti ottaa kuvia, mutta en loyda liskoa niista ainakaan kameran naytolta.. kun odotettiin kumivenetta hakemaan meita, nahtiin myos pari rapua, ehka taskurapuja?
Laivassa oli taas ruokaa, eli lounas katettuna. Puolenpaivan jalkeen mentiin taas snorklaamaan, ja talla kertaa nahtiin paljon enemman. Oli ihan kivaa, mutta ei jaksettu kauan, snorklaaminen oli tavallaan aika rankkaa puuhaa, kun ei saa koskea pohjaan missaan vaiheessa, ettei riko koralliriuttaa.
Vedesta nousun jalkeen oli taas kahvit ja pullat ja kakut. Seilatessa otettiin lahinna aurinkoa, ja juteltiin ihmisten kanssa. Otettiin vahan valokuvia maisemista ja halukkaat sai ohjata venetta. Jossain vaiheessa pysahdyttiin taas yhdelle saarelle, ja oli jalleen mahdollisuus snorklata. Meilla oli vahan kylma, niin me ei enaa menty, mutta annettiin meidan vedenalainen kamera yksille pojille, jotka sitten otti meidan jaljella olevat kuvat :)
Laivassa oli taas naposteltavaa, ja hetkea myohemmin paivallista.
Ilta meni taas mukavasti nyt jo tuttujen ihmisten kanssa, pelattiin ja leikittiin vahan, oli oikein hauskaa. Uudet kaverit oli Adrian ja Matt Sveitsista, Jack (tytto) Hollannista ja Alex Saksasta.
Paluumatkalla oli jo vahan enemman merenkayntia, kuin aiemmin. Laiva oikeasti keikkui ja vetta tuli vahan kannelle. Nahtiin myos kolme valasta!
Nyt taytyy menna hakemaan kuvat valokuvausliikkeesta.
- comments