Profile
Blog
Photos
Videos
koh samui jai taakse vahan ei niin kivoissa merkeissa. Huoneessani nimittain oli ilmastointi ja tulin siita kipeaksi. Ostin halvimman lipun jonka sain bangkokkiin ja sen kylla sitten taas matkatessa sai huomata. Vaihdoimme bussia, tai oikeastaan ei edes bussia vaan autoa ja paikkaa jossa odotimme bussia varmaan 6 kertaa. Kun ihan oikea bussi lopulta saapui nakokenttaamme emme voineet olla hurraamatta hiukkaisen. Loppumatkasta koitin nukkua bussissa, ja jos en ollut kipeana ennen kuin saavuttiin Bangkokiin tai olin tervehtymassa niin haaveet terveydesta meni bussin saapuessa siina heti 5 jalkeen aamulla bangkokiin ja vetta tuli taivaan taydelta. eipa siina muuta kuin rinkka selkaan ja koittamaan loytaa kivaa asuinsijaa. Halusin kuuman veden ja ehka hiukan luksusta joten suuntasin D&D. heilla ei siihen aikaan ollut huonetta mutta lupasivat etta 9 10 aikaan olisi mahdollista saada huone. jatin siis rinkkani sinne ja lahdin syomaan aamupalaa eraan tyton kanssa, en muista nimea enka maata nyt talla hetkella. Ja kuten aikaisemmin totesin niin enkohan siita sitten flunssan itselleni saanut joten jumahdin Bangkokiin ainakin 5 paivaksi hoitamaan itseani.
Lopulta tunsin olevani tarpeeksi hyvinvoiva jatkaakseni matkaa ja ostin lipun Koh Changin saarelle, matkalla saarelle bussissa tutustuin eraaseen elizeen hollannista joka oli suuntaamassa toiselle puolelle saarta Long Beach,lle. ko ranta on sellainen etta siella on vain 2 bungalow "resorttia" ja 2 ravintolaa ei verkkoa puhelimessa, ei nettia, ei juoksevaa vetta tai sahkoa. ainoa sahko on generaattorista silloin kun se toimii. Paivat menivat siis tekematta paljoakaan mitaan, luin todella uskomattoman hyvan kirjan ja nautin hiljaisuudesta seka hyvasta ruoasta ja seurasta. Niclas suomesta saapui joitakin paivia myohemmin saarelle ja tuli myoskin Long Beach,lle. Hanella oli skootteri joten seuraavana paivana lahdettiin kaymaan ihmisten ilmoilla ja paasin vihdoinkin nettiin ja sain puhelimeeni kenttaa. Eras ystavani Ann oli palaamassa Intiasta ja mietimme mihin pitaisi suuntaa. Seuraavana paivana otin itse skootterin ja ajoin yksinani takaisin white sandille nettiin, samalla paatin etta nyt riitti elaminen puumajassa ilmas sahkoa ja juoksevaa vetta. katsastin paikkoja, loysin suht halvan ja paatin muuttaa sinne. kun ajoin takaisin long beachille alkoi satamaan vetta ja kylmetyin jalleen, juuri kun olin tulossa terveeksi. Seuraavana paivana muutin whitesandille, suunnitelmana elaa siella 2 yota sitten siita bangkokiin siella 1 yo ja sitten lentokentalle ja Balille, Indonesiaan. Olin jo bookannut lipun balille. Siina nautiskelin pari paivaa sitten lattiasta joka ei narskunut jalkojen alla ja siita etta sain pestya vaatteeni ja sain kuivaa paalleni. soin hyvin ja lahdin bkk, siella tosiaan yksi yo ja sitten myohainen check out eli 16 aikaan, sitten odotin 7h etta dosa lahti lentokentalle, jonka jalkeen odotin kentalla 4h etta paasin check inn ja sitten viela 2h koneen lahtoa. valvoin in total noin 29h tuossa sitten. lopulta balilla, viisumi passiin ja Ann haki minut kentalta, ensimmainen asia mita huomasin balista oli KUUMA KOSTEA ja helkutin BUSY, autoja moottoripyoria eika mitaan saantoja. noh kuhan paasin suihkuun ja lepaamaan olin onnellinen..
- comments