10.01.2010 Ari kirjoittaa...

Tervehdys Darwinista. Tanne asti olemme nyt ehtineet. Taalla ns. top end:ssa on menossa wet season ja sen huomaa. Iltapaivasta kun paikallisten mainostamat monsuuni sadekuurot alkavat vetta tulee sen verran reippaasti ettei katoksesta ole poistumista. Jopa paikalliset abot istuvat suojassa ja liikkuvat sielta vain pakottavista syista. Majoituksemme on Darwinin kaupungissa ja olemme sateista huolimatta ehtineet tehda muutaman kavelylenkin paikallisiin liikkeisiin ja taidegallerioihin. Ja hankintojakin on tullut jo tehtya.

Tanne tulimme melkein suoraan jannittavalta ja kokemusrikkaalta Ulurun retkelta. Kun lahdimme reissulle Alice Springsista 0600 ke 6.1 alkoi paikallisten hartaasti odottama sade. Paikat olivat edelleen kuivia kuin beduiinin sandaali ja joissa ei ollut edes kosteaa hiekkaa... kun palasimme kolmen paivan retkeltamme pe iltana noin klo 2100 Aliceen Todd river tulvi teille! Saatila siis hieman muuttui matkan kestaessa! Vetta satoi kaytannossa koko kolmen paivan ajan myos Uluru - Kata Tjutan kansallispuiston alueella. Oppaiden mukaan noin 1% Ulurulla kayvista matkailijoista nakevat sateen siella eli meidan on laskettava itsemme onnekkaiksi:)

Retkiryhmaamme kuului meidan lisaksemme 22 iloista nuorta reppureissaajaa ympari maailmaa seka tietysti oppaamme Matt joka hoiteli opashomman lisaksi myos ajamisen jne... aika kovaa hommaa pojilla se on pakko tahan valiin sanoa! Ensimmaisena paivana ajoimme pikkubussilla Alicesta Kata Tjutan kivimuodostelmille jonne on matkaa Alicesta lahes 500km. Siella teimme reippaan kavelylenkin kuuman kosteassa eramaassa. Kata - Tjutalta ajelimme Ulurulle katselemaan auringonlaskua. Pelkasimme hieman etta auringonlaskukuvat jaavat ottamatta koska taivas oli pilvessa ja satoi mutta horisontti aukesi juuri auringon laskiessa ja saimme nahda todella upean varimaailman Ulurun seinamilla. Lisaksi saimme otettua hieman harvinaisempia Uluru kuvia sateenkaaren muodostuessa juuri sopivalla hetkella Ulurun viereen! Ensimmaisen kerran minakin harmittelin kun paatimme jattaa sen "raskaan tykiston" eli jarjestelmakameran pois matkasta. Mutta kylla hyvalla pokkarillakin onnistuu ihan hyvin. Pimean laskeuduttua ajoimme leiriin lahelle Ulurua ja valmistimme porukalla illallista.

Syotyamme aloimme majoittua. Vaihtoehtoina oli nukkua teltassa joita oli valmiina paikalla. Teltoissa oli sangyt ja niissa mahtui helposti nukkumaan nelja henkea kahdessa kerrossangyssa. Toisena vaihtoehtona oli ns. Swag joka on iso veden kestava makuupussi jossa on patja sisalla. Swagissa nukutaan taivasalla, joten se oli meille yksi "must to do" juttu talla reissulla. Paatimme nukkua teltassa koska satoi. Laitoimme tavarat jo aiemmin telttaan ja aloimme nyt jarjestella niita. Heti kohta huomasin teltassa noin 15 cm pitkan isohkon tuhatjalkaisen jolla naytti olevan myos tehokkaan oloinen purukalusto. Otimme siita kuvan ja naytimme sita oppaallemme joka totesi sen olevan "hiekkamato" ja sanoi lisaksi etta "It can give you a very nasty bite". Pia paatti etta nukummekin ulkona swagissa mika sopi minnullekin erinomaisesti. Eras toinen opas sanoi yhden samanlaisen madon purreen hanta kateen se oli kuulemma tuntunut kuin kadesta olisi katkennut luu. Vesisade ja vasymys vaimensi hieman tunnelmaa mutta totta kai yhdella reppurilla oli sentaan kitara matkassa. Meidan vanhusten jo kaytya maate oli mukava kuunnella hieman kauempaa kuuluvaa hiljaista kitaran soittoa ja katsella vesisadetta "swagin" liepeen alta:) Nuorison nukkuessa teltoissa ja swageissa leirin keittokatoksessa olimme Pian kanssa ainoita jotka nukkuivat taivasalla. Hieno kokemus.

Toisena paivana herasimme jo puoli neljalta aamulla, purimme leirin, soimme aamupalan ja kiiruhdimme Ulurulle katsomaan auringon nousua. Aurinko kuitenkin nousi sateiseen aamuun, joten kuvia emme oikeen saaneet. Auringon noustua oli vuorossa kavelylenkki Ulurun ympari. Matkaa lenkille tuli hiukan paalle 10 km eli olimme tyytyvaisia pilviseen saahan joka viilensi ilman noin 30 asteiseksi ja helpotti marssiamme. Normaalisti vaihtoehtona oli ollut kiiveta Ulurun paalle mutta nyt sateesta johtuen reitti sinne oli suljettu. Suurin osa ryhmastamme, me mukaan luettuna, oli kuitenkin paattanyt ettei kiipea vuorelle jo etukateen koska paikalliset abot sita toivoivat. Uluru on heille edelleen pyha paikka. Nousu on aika hankala jyrkkyytensa ja pehmean hiekkakiven ansiosta ja Urulla onkin kuollut 35 "kiipeilijaa" vuosien saatossa. Marssin paatteeksi soimme lounaan ja ajoimme noin yli 200km Kings Canyon:lle, jonka laheisyyteen leiriydyimme. Talla kertaa yovyimme Pian kanssa teltassa.

Viimeisena paivana menimme Katsomaan Kings Canyonin vehreytta. Kahdesta mahdollisesta vaihtoehdosta valitsimme Pian kanssa talla kertaa helpomman eli kavelyn kanjonin sisalle sen kiertamisen sijaan. Katsoimme kajonin reunoja kulkevan kiertoreitin hiukan liian vaaralliseksi liukkaine kivineen. Suurin osa nuorisoa kiersi kanjonin kuitenkin oppaamme mukana ilman ongelmaa. Mina sain, Pian lisaksi, mukaani kanjoniin kaksi korealaista ja kaksi Sweitsilaista seka oppaan avaimet ja vastuun tuoda porukan ehjana autolle. Kovasta sateesta johtuen polku alhaalla kanjonissa oli osittain veden peitossa. Saimme kuitenkin kanjonissa olleelta toisen ryhman oppaalta vinkkeja. Riisuimme kengat pois ja kahlailimme ja hypimme kivia pitkin koko reitin. Kings Canyon on todella nakemisen arvoinen keidas keskella eramaata.

Kavelyn jalkeen soimme ja aloitimme pitkan matkan takaisin Alice Springssiin. Vetta satoi paikoitellen aivan yhtena seinana. Eramaa oli muuttunut osittain jarviksi ja vesi meni tien yli virtoina monessa kohtaa. Uskomaton muutos maisemassa! Noin puolessa valissa paluumatkaa bussin vaihdelaatikko sanoi sopimuksensa irti ja me nokotimme sateessa keskella Australiaa! Pienen radioliikenteen jalkeen medat onnistuttiin siirtamaan laheiseen road houseeen odottamaan takana tulevia busseja ja niiden vapaita paikkoja. Onneksi auto hajosi juuri tuon ainoan 150 km sateella olevan huoltoaseman laheisyyteen. Paasimme Pian kanssa pois ensimmaisten mukana ja olimme Alicessa noin 2100 vain pari tuntia aikataulusta jaljessa. Seuraavana aamuna kun odottelimme saan takia myohassa ollutta lentoamme tapasimme pari ryhmamme jasenta jotka sanoivat viimeistenkin matkaajien paasseen onnellisesti Aliceen puolen yon aikoihin.

Unohtumaton retki kaiken kaikkiaan!