Ti 29.5.2012

Enpä tienny joo aamulla mihi läksin :D Se ei sinänsä oo kyllä miule mitään uutta. Sen verran tiesin, että Hotel Canada Palace, Calafell:issa Espanjassa on suuntana, ja 3kk työharjoittelupesti hotellin baarissa ois suoritettavana. Aamulla kone lähti Lappeenrannasta, Riikan kautta Barcelonaan ja sieltä netistä löytämieni suht hyvien ohjeiden mukaan Airport Shuttle bussia, junaa, ja taas toista junaa käyttäen Calafelliin, josta jalkaisin sitten hotellille, jonka tsekkasin olevan ihan pysäkin lähellä.

Tosiaan oli aika tipalla että pääsin edes tulemaan, kun tosiaan mursin nilkkani reippahasti 3sta kohdasta maaliskuussa, ja kirurgi (, joka on myös erinomainen remonttireiska ruuvien ja muiden asennuksesta päätellen :D ) ei osannut luvata tuleeko kinttu kuntoon vai ei. No onneksi sitten tuli kuitenkin, tai no turvoksissa ja toisinaan kohtuu kipeähän tuo edelleen on, muttei kuitenkaan niin huonona, ettäkö olisi reissu pitänyt perua. No sitten tietenkin, taitavana ja onnettomuusalttiina ihmisenä päätin lauantaina, läksiäisten (kiitokset vaan edelleen kaikille rakkaille ketä oli miun kanssa juhlistamassa) kakkospäivän saatossa pomppasin Yön poltteen Tyttö Sinä Olet Meritähti - biisin ansiosta innoissani joraamaan, ja väänsin sitten polvilumpion sijoiltaan :D Onneks pää toimi sen verran, itelläni ja ystävilläni, että jäitä ja ylös kinttu ja kyllä se siitä. Nyt ei vielä ihan rappusia tai vastaavia normaalisti pysty kulkea, muuten ihan ok on. Ja sitten eilen huomasin että alkaa ääni tosiaan kadota kokonaan. Tänään ei ole tullut suusta kuin pihinää vain :D Pääsin kuitenkin perille, vaikkakin monet "voimat" tuntui sitä vastaan olevan.

Valvoin koko viime yön, tai nukuin pikku pätkissä ehkä sen 1-2tuntia. Kiukuttelin tyypilliseen stressipaniikkiahdistus tapaani koko eilisen illan, ja tämän aamunkin. Odotin hulluja itkupotkuraivaripaniikkikohtauksia lentokentällä, joita ei sitten koskaan onneks tullutkaan. Ajattelin lentokentälläkin turvatarkastuksesta ohi tultuani, ja istuskellessani ja ootellessani koneeseen pääsyä, kun tulikin kuulutus "MATKUSTAJA ****NEN, MATKUSTAJA ****NEN, TULISITKO TURVATARKASTUKSEEN", että MITÄHÄN VIELÄ.. No onneksi kyse ei ollut kuin sytkäristä, joka oli jäänyt miun verkkareiden taskuun. Reppana turvasetä joutui purkamaan ja tutkimaan koko miun laukun löytääkseen sen. Mutta oli hää hyvä pakkaamaan, kun sai kamat sujuvasti mahtumaan takasii kassiin. :D

Riikaan laskeuduttua se hymyily alkoi. Huh. Alkoi jo hieman ahdistaa, että mitähän kaikki aattelee, kun yks vaan tönöttää yksin, ja tuijoittelee ikkunasta naama kuin Hangon keksi mainoksesta. Hyvin meni lentomatkat (tosin edelleen on korvat lukossa, ja kello on jo 22.50 tätä aikaa, hyvä kun ei kuule kunnolla, eikä pysty puhumaankaan).

Barcelonaan päästyä riemu ratkesi. Teki mieli kiljua ja hyppiä ja tanssia "MIE TEIN SEN", mutta yleisen viihtyvyyden (ja hieman häveliäisyydenkin) vuoksi jätin sen tekemättä. Jos oisin jonkun tutun kanssa ollut, varmasti olisin nolostuttanut kanssamatkustajani :D No, matkat meni hyvin, ottaen huomioon pihisevän ääneni. Jouduin siis näyttämään lasin läpi paperilta asemalla että mihin oon menossa. Pääsin kuin pääsinkin perille Calafelliin, ja asemalta lähdin kävelemään suuntaan, joka mielessäni oli oikea. No, ei ollut. Kävelin takasin asemalle, ja istahdin tupakan ajaksi miettimään, että mitäs nyt, ja mihinhän oon taas lähtenyt. Päätin pyytää apua vanhemmalta mieheltä joka seisoi avuliaan näköisenä aseman edessä. Hän lähti ystävällisesti saattamaan, ja pölisi espanjaa koko matkan, vaikka koitin sopertaa etten ymmärrä. Oletin hänen kysyvän olenko yksin, hän toisteli kysyvästi "solo". Pääsin hotellille ja mies jäi odottavasti ja kysyvästi seisomaan oven eteen, vaikka useamman kerran kiitin häntä espanjaksi, sen verran kieleni siihen taipuu toistaiseksi :D Respassa ystävälliset naiset alkoivat puhua minulle, ja ymmärsin että kysyivät olenko uusi harjoittelija. Vastasin olevani, ja he jatkoivat espanjaksi. Sanoin etten puhu kieltä, ja ilmeet heidän kasvoillaan kertoivat kyllä aika selkeästi heidän ajatuksensa. Toinen heistä lähti, ja toinen otti puhelun, ja puhui selkeästi minusta. Sitten hän kysyi (espanjaksi tietenkin) enkö puhu espanjaa. Pyöritin päätäni. Nainen kysyikin samaan syssyyn ranskaksi puhunko ranskaa, ja siihen sain vastattua pihisevästi "un peu"- vähän. Hän sitten selitti minulle ranskaksi pitkät tarinat, joista ymmärsin osan. Sitten hän neuvoi minut huoneeseeni, ja sanoi että voin mennä lepäämään yms, ettei tänään tapahdu mitään. Tein työtä käskettyä, sillä olin kuin olinkin aika poikki. Huoneessani on 2 muutakin sänkyä, ja iso patja pystyssä seinää vasten. Ei mikään luksus huone todellakaan, mutta kyllä täällä hyvin voi nukkua ja levätä. Junan äänet kuuluu aika kovaan, mutta en usko ettäkö ne häiritsisi, sillä olen tottunut moisiin ääniin.

Päiväunien jälkeen päätin suunnata suihkun kautta ulos kävelemään. Löysin kaupan, josta ostin kotiin unohtuneita tarvikkeita, ja sitten lähdin kävelemään kohti rantaa. Voi elämä. Rantaa silmän kantamattomiin, samoin merta. Rannalla ei ollut ihmisiä enää, olihan jo kuitenkin aika myöhä. Istuin tovin terassilla olutta siemaillen, kunnes palasin takaisin hotellille. Keskustelin hetken respan naisen kanssa (ei se kuka puhui ranskaa, vaan se toinen) ja hän yhtäkkiä puhuikin englantia. Tuli vallan hyvä mieli. Hän oli hieman huolissaan, kun en puhu espanjaa, että näinköhän muut harjoittelijat puhuvat, sillä he ovat kuulemma Suomesta, Puolasta ja jostain. Tapasin myös baarin vastaavan tarjoilijan, mukavan oloinen nuori mies.

Tunne- ja tapahtumarikas päivä takana. Aika käydä yöpuulle. Huomenna pitää käsitykseni mukaan suunnata Tarragonaan jotain lupa-asioita hoitamaan, jne. Saas nähdä mitä huominen tuo tullessaan.

Päivällä 28'C ja aurinkoista, illalla alkoi viilenemään, ja tuntui että olisi tarvinnut pitkähihaisen, ja sitten näin lämpömittarin :D 21'C. Ei siis olekaan kylmä. Huone on tosi kuuma.